Yleisön pyynnöstä olen päättänyt taas ryhdistäytyä täällä. Yleisöksi laskettakoon siis yksi ihminen joka huomautti blogivirran ehtyneen. Äitiä ei lasketa.
Olen aloittanut toisen lukukauden mainiosti täällä Roomassa ja nyt kuulkaa koodataan. Java on ystävä tai jossei se vielä ole, niin aika äkkiä pitää luoda kiinteä ja intohimoinen suhde. Nyt kun olen päättänyt ihan oikeasti vähän laittaa yritystä tähän opiskeluun, olen jälleen törmännyt ihanan italialaiseen sekamelskaan. Ensinnäkin kurssien kotisivut (ja keskimäärin kaikki muutkin nettisivut) ovat ihan käsittämättömiä ja tietoa jostain harjoitustehtävistä täytyy metsästää luentomateriaalin keskeltä. Miksi, oi miksi ei tätä tietoa ole nettisivuilla suoraan? Miksi, oi miksi en ymmärrä mikä on pakollista ja mikä on suositeltavaa ja koska pitää tehdä jotain? No kunhan tässä suomalaistelen vaan. Todellinen opsikelija tietäisi jo kaiken, koska kaiken kuulee kuitenkin kavereilta ja koska se kurssi on ihan samanlainen jo monetta vuotta peräkkäin (ihan niin kuin meilläkin). Edellisestä lukukaudesta poiketen joudun tekemään muutamia harjoitustöitä ryhmissä, saa nähdä miten tässä kohdassa kulttuurit kohtaa. Puhuin muuten ensimmäistä kertaa täällä professorin kanssa ja minun osuuteni keskustelussa oli kutakuinkin "Kyllä", "Suomesta", "Kiitos", "Näkemiin". Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät, varsinkin kun kyseinen herra opettaa 3/4:stä kurssista joita suoritan.
Nyt haluaisin hieman sivuta tätä kieltä täällä. Tunnustan rakkauteni italian kieleen ja se on mielestäni äärimmäisen rikas (ja siksi myös joskus hankala) kieli. Ehdottomasti silti parasta mielestäni tässä kielessä on yhdyssanat näin suomalaisesta näkökulmasta. En vain voi olla nauramatta. Kun meillä puhutaan vaikka hiustenkuivaajasta, täällä se on kuivaahiukset. Tai se sarja tv:ssä Buffy vampyyrin tappaja on täällä Buffy tappaavamppyyri. Aivan mainiota, vähän kuin kaikille tavaroille saisi antaa intiaaninimen. Muuten olen mielestäni vähän jämähtänyt tässä kielen oppimisessa ja täytyisi kai tehdä vähän töitä, että oppisi sen iänikuisen konditionaalin ja konjunktiivin ja muut veijarit. Mutta koska perustan itsetuntemukseni terveenä nuorena naisena muiden mielipiteisiin ja joka toinen päivä joku kehuu kielitaitoani (olla nyt suomalainen ja puhua italiaa yhtään, viit.edellisen kappaleen keskustelu professorin kanssa), niin laiskistuuhan tässä.
Ja kevät on siis alkanut! Mistäkö sen tietää? Olen päätellyt sen lämpimästä ja kosteasta säästä sekä lisääntyneestä kissan urean tuoksusta joka leijailee kaduilla. Samoin puut ovat alkaneet kukkimaan (valitettavasti en ole vielä saanut kuvia moisesta) ja naapurin sitruunapuu nyt tekee niitä sitruunoita edelleen. En oikein tiedä onko se normaalia vai merkki maailmalopusta. Henkilökohtaisesti alan valmistautumaan kamalaan kuumuuteen ja Suomesta lähestyvään turistiaaltoon. Turistien määrä kaupungissa on muuten kasvanut eksponentiaalisesti viimeisen kuukauden aikana. Mutta siis hyvän mainostukseni myötä on valtaisa (no ainakin melkein) määrä ihmisiä tulossa tänne käymään kevään aikana. Ei montaa hetkeä ole, etteikö joku täällä pyörisi, mikä on aivan mahtavaa. Olen hionut turistikierrostani aika timanttiseksi ja voin kertoa, että perusnähtävyydet saa katsottua sellaisella tehokkuudella ettei tässä maassa ole ennen nähty. Samoin kaikki kokemukset jäätelöstä nuhjuiseen tupaten täynnä olevaan pizzeriaan kynttilän valossa voidaan järjestää yleisön pyynnöstä. Myös shoppailun kulmakivet täällä (taskuvarkaita kuhiseva tori tai supermegamuotimekat) on tarkastettu ja paikannettu. Tervetuloa ystävät hyvät!
Loppuun laitan vielä kiitokset kaikille ihmisille joita ehdin nähdä Suomessa vieraillessani. Oli oikein mukavaa, olette oikein mukavia! Palataanhan taas.
