Helteet ovat tulleet kaupunkiin. No siis eihän kai täällä ole vielä edes lämmin, mutta kivasti tuntuu aurinko hikoiluttavan. Paitsi tiedättekö mitä se ei lämmitä? Kellareita. Mahdollisesti juuri tästä syystä kämppikseni sipulitkin itävät niin nätisti keittiön kaapissa; olemme saavuttaneet täydellisen kylmän ja kostean elinympäristön. Eräänä päivänä kuvittelin tuntevani läpivetoa, mutta se saattoi myös olla harhakuvitelma. Kaikkien ikkunoiden auki pitäminen koko päivän saattaa tuoda vahingossa hieman lämmintä ilmaa ulkoa sisälle, mutta jos asunnossa ei ole keskimäärin koko päivää niin että pitäisi ikkunoita auki, on illalla laitettava kaksi villapaitaa päällekäin, että pärjää. Tai vastaavasti jätettävä ikkunat yksinään auki ja hyväksyttävä kaikki se mikä päättää kiivetä sisään päivän aikana.
Nyt on päästy pääsiäislomaan asti, mutta olen vähän ottanut omia lomia myös tässä viimeisten viikkojen aikana. On ollut sairaslomia ja turistilomia suomalaisten valloittaessa Roomaa. Pääsiäislomaa lähden viettämään etelämmäksi. Jälleen tämä jotenkin itselleni täysin käsittämätön asia nousi taas esiin tässä lähdön hetkellä. Bussilippu olisi pitänyt ostaa taas ties kuinka kauan aikaa sitten, joten suuntaankin sitten yöjunalla ja aamujunalla bussin sijasta. Jos jotakuta kiinnostaa yrittäjän elämä Italiassa, niin väitän, että kun koko kansa näinä pyhinä rientää kotiin äidin lasagnen äärelle olisi tässä valtaisa mahdollisuus ylimääräisille linjoille, sillä kaikki bussit ovat täynnä. Bussilla muuten matka taittuisi puolet nopeammin ainakin tässä tapauksessa, jännä sinänsä...
Keskimäärin kaikki kuitenkin oikein mainiosti täällä. Olen nähnyt paljon kaikkea ja kaupunkia alkaa hahmottamaan jo oikein hyvin. En ole vielä päättänyt, aionko ottaa hullun pakko-nähdä-kaikki-stressin vielä tässä kevään ratoksi, minulla kuitenkin taitaa olla vielä noin 987 kirkkoa näkemättä. Opiskeluni pyörivät eteenpäin ja aika hujahtaa ohi niin valtaisaa vauhtia, että kohtahan sitä pitää jo alkaa miettimään lentolippujen ostamista kotiinkin. Viimeinen tenttini täällä on heinäkuun 20. päivä ja tämän jälkeen minun on ilmeisesti odotettava tenttitulosten valmistumista jotta voin käydä henkilökohtaisesti ne hyväksymässä. Tämä on nyt vielä vähän epäselvä käytäntö, mutta ymmärrykseni mukaan on minun käytävä kertomassa, että hyväksyn saaneeni arvosanan ja otan sen vastaan. Tällä on jotain tekemistä tenttien uusimisen ja ties minkä kanssa, mutta siis henkilökohtaisesti vaikuttaa vain aikamoiselta pelleilyltä. Sitten kuitenkin pakkaan kattilani ja suuntaan Tampereelle. Syyslukukausikin alkaa siinä sitten jo. Kohta siis on jo syksy ja voi että kun mua alkaa ahdistaan jo se marraskuun pimeys. Ni. Miettikäähän sitä.
Hyvää pääsiäistä!
torstai 21. huhtikuuta 2011
torstai 17. maaliskuuta 2011
Neiti Kevät on tullut kaupunkiin
Yleisön pyynnöstä olen päättänyt taas ryhdistäytyä täällä. Yleisöksi laskettakoon siis yksi ihminen joka huomautti blogivirran ehtyneen. Äitiä ei lasketa.
Olen aloittanut toisen lukukauden mainiosti täällä Roomassa ja nyt kuulkaa koodataan. Java on ystävä tai jossei se vielä ole, niin aika äkkiä pitää luoda kiinteä ja intohimoinen suhde. Nyt kun olen päättänyt ihan oikeasti vähän laittaa yritystä tähän opiskeluun, olen jälleen törmännyt ihanan italialaiseen sekamelskaan. Ensinnäkin kurssien kotisivut (ja keskimäärin kaikki muutkin nettisivut) ovat ihan käsittämättömiä ja tietoa jostain harjoitustehtävistä täytyy metsästää luentomateriaalin keskeltä. Miksi, oi miksi ei tätä tietoa ole nettisivuilla suoraan? Miksi, oi miksi en ymmärrä mikä on pakollista ja mikä on suositeltavaa ja koska pitää tehdä jotain? No kunhan tässä suomalaistelen vaan. Todellinen opsikelija tietäisi jo kaiken, koska kaiken kuulee kuitenkin kavereilta ja koska se kurssi on ihan samanlainen jo monetta vuotta peräkkäin (ihan niin kuin meilläkin). Edellisestä lukukaudesta poiketen joudun tekemään muutamia harjoitustöitä ryhmissä, saa nähdä miten tässä kohdassa kulttuurit kohtaa. Puhuin muuten ensimmäistä kertaa täällä professorin kanssa ja minun osuuteni keskustelussa oli kutakuinkin "Kyllä", "Suomesta", "Kiitos", "Näkemiin". Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät, varsinkin kun kyseinen herra opettaa 3/4:stä kurssista joita suoritan.
Nyt haluaisin hieman sivuta tätä kieltä täällä. Tunnustan rakkauteni italian kieleen ja se on mielestäni äärimmäisen rikas (ja siksi myös joskus hankala) kieli. Ehdottomasti silti parasta mielestäni tässä kielessä on yhdyssanat näin suomalaisesta näkökulmasta. En vain voi olla nauramatta. Kun meillä puhutaan vaikka hiustenkuivaajasta, täällä se on kuivaahiukset. Tai se sarja tv:ssä Buffy vampyyrin tappaja on täällä Buffy tappaavamppyyri. Aivan mainiota, vähän kuin kaikille tavaroille saisi antaa intiaaninimen. Muuten olen mielestäni vähän jämähtänyt tässä kielen oppimisessa ja täytyisi kai tehdä vähän töitä, että oppisi sen iänikuisen konditionaalin ja konjunktiivin ja muut veijarit. Mutta koska perustan itsetuntemukseni terveenä nuorena naisena muiden mielipiteisiin ja joka toinen päivä joku kehuu kielitaitoani (olla nyt suomalainen ja puhua italiaa yhtään, viit.edellisen kappaleen keskustelu professorin kanssa), niin laiskistuuhan tässä.
Ja kevät on siis alkanut! Mistäkö sen tietää? Olen päätellyt sen lämpimästä ja kosteasta säästä sekä lisääntyneestä kissan urean tuoksusta joka leijailee kaduilla. Samoin puut ovat alkaneet kukkimaan (valitettavasti en ole vielä saanut kuvia moisesta) ja naapurin sitruunapuu nyt tekee niitä sitruunoita edelleen. En oikein tiedä onko se normaalia vai merkki maailmalopusta. Henkilökohtaisesti alan valmistautumaan kamalaan kuumuuteen ja Suomesta lähestyvään turistiaaltoon. Turistien määrä kaupungissa on muuten kasvanut eksponentiaalisesti viimeisen kuukauden aikana. Mutta siis hyvän mainostukseni myötä on valtaisa (no ainakin melkein) määrä ihmisiä tulossa tänne käymään kevään aikana. Ei montaa hetkeä ole, etteikö joku täällä pyörisi, mikä on aivan mahtavaa. Olen hionut turistikierrostani aika timanttiseksi ja voin kertoa, että perusnähtävyydet saa katsottua sellaisella tehokkuudella ettei tässä maassa ole ennen nähty. Samoin kaikki kokemukset jäätelöstä nuhjuiseen tupaten täynnä olevaan pizzeriaan kynttilän valossa voidaan järjestää yleisön pyynnöstä. Myös shoppailun kulmakivet täällä (taskuvarkaita kuhiseva tori tai supermegamuotimekat) on tarkastettu ja paikannettu. Tervetuloa ystävät hyvät!
Loppuun laitan vielä kiitokset kaikille ihmisille joita ehdin nähdä Suomessa vieraillessani. Oli oikein mukavaa, olette oikein mukavia! Palataanhan taas.
Olen aloittanut toisen lukukauden mainiosti täällä Roomassa ja nyt kuulkaa koodataan. Java on ystävä tai jossei se vielä ole, niin aika äkkiä pitää luoda kiinteä ja intohimoinen suhde. Nyt kun olen päättänyt ihan oikeasti vähän laittaa yritystä tähän opiskeluun, olen jälleen törmännyt ihanan italialaiseen sekamelskaan. Ensinnäkin kurssien kotisivut (ja keskimäärin kaikki muutkin nettisivut) ovat ihan käsittämättömiä ja tietoa jostain harjoitustehtävistä täytyy metsästää luentomateriaalin keskeltä. Miksi, oi miksi ei tätä tietoa ole nettisivuilla suoraan? Miksi, oi miksi en ymmärrä mikä on pakollista ja mikä on suositeltavaa ja koska pitää tehdä jotain? No kunhan tässä suomalaistelen vaan. Todellinen opsikelija tietäisi jo kaiken, koska kaiken kuulee kuitenkin kavereilta ja koska se kurssi on ihan samanlainen jo monetta vuotta peräkkäin (ihan niin kuin meilläkin). Edellisestä lukukaudesta poiketen joudun tekemään muutamia harjoitustöitä ryhmissä, saa nähdä miten tässä kohdassa kulttuurit kohtaa. Puhuin muuten ensimmäistä kertaa täällä professorin kanssa ja minun osuuteni keskustelussa oli kutakuinkin "Kyllä", "Suomesta", "Kiitos", "Näkemiin". Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät, varsinkin kun kyseinen herra opettaa 3/4:stä kurssista joita suoritan.
Nyt haluaisin hieman sivuta tätä kieltä täällä. Tunnustan rakkauteni italian kieleen ja se on mielestäni äärimmäisen rikas (ja siksi myös joskus hankala) kieli. Ehdottomasti silti parasta mielestäni tässä kielessä on yhdyssanat näin suomalaisesta näkökulmasta. En vain voi olla nauramatta. Kun meillä puhutaan vaikka hiustenkuivaajasta, täällä se on kuivaahiukset. Tai se sarja tv:ssä Buffy vampyyrin tappaja on täällä Buffy tappaavamppyyri. Aivan mainiota, vähän kuin kaikille tavaroille saisi antaa intiaaninimen. Muuten olen mielestäni vähän jämähtänyt tässä kielen oppimisessa ja täytyisi kai tehdä vähän töitä, että oppisi sen iänikuisen konditionaalin ja konjunktiivin ja muut veijarit. Mutta koska perustan itsetuntemukseni terveenä nuorena naisena muiden mielipiteisiin ja joka toinen päivä joku kehuu kielitaitoani (olla nyt suomalainen ja puhua italiaa yhtään, viit.edellisen kappaleen keskustelu professorin kanssa), niin laiskistuuhan tässä.
Ja kevät on siis alkanut! Mistäkö sen tietää? Olen päätellyt sen lämpimästä ja kosteasta säästä sekä lisääntyneestä kissan urean tuoksusta joka leijailee kaduilla. Samoin puut ovat alkaneet kukkimaan (valitettavasti en ole vielä saanut kuvia moisesta) ja naapurin sitruunapuu nyt tekee niitä sitruunoita edelleen. En oikein tiedä onko se normaalia vai merkki maailmalopusta. Henkilökohtaisesti alan valmistautumaan kamalaan kuumuuteen ja Suomesta lähestyvään turistiaaltoon. Turistien määrä kaupungissa on muuten kasvanut eksponentiaalisesti viimeisen kuukauden aikana. Mutta siis hyvän mainostukseni myötä on valtaisa (no ainakin melkein) määrä ihmisiä tulossa tänne käymään kevään aikana. Ei montaa hetkeä ole, etteikö joku täällä pyörisi, mikä on aivan mahtavaa. Olen hionut turistikierrostani aika timanttiseksi ja voin kertoa, että perusnähtävyydet saa katsottua sellaisella tehokkuudella ettei tässä maassa ole ennen nähty. Samoin kaikki kokemukset jäätelöstä nuhjuiseen tupaten täynnä olevaan pizzeriaan kynttilän valossa voidaan järjestää yleisön pyynnöstä. Myös shoppailun kulmakivet täällä (taskuvarkaita kuhiseva tori tai supermegamuotimekat) on tarkastettu ja paikannettu. Tervetuloa ystävät hyvät!
Loppuun laitan vielä kiitokset kaikille ihmisille joita ehdin nähdä Suomessa vieraillessani. Oli oikein mukavaa, olette oikein mukavia! Palataanhan taas.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Tammikuuta ja muuta
Hyvät ihmiset, olen edelleen hengissä. Hiljaiselon jälkeen palaan taas kirjailemaan kuulumisia ja näkymisiä Roomasta. Ainakin nyt kertaalleen. Kohtahan jo sinne Suomeenkin tulen piipahtamaan...
Tammikuu on ollut täynnä toivoa ja työtä. Helmikuu on tenttikuu ja sehän vasta päätä kiristää. Täällä yliopiston kirjasto täytyy aamusta ahkerista opiskelijoista ja olen koittanut sulautua tähän joukkoon ja tehdä ainakin näennäisesti sitä mitä kai kuuluu tehdä: opiskella. Erinäisen satunnaisen syksyn jälkeen ei kuitenkaan ole toivoakaan ehkä päästä näistä tenteistä nyt läpi. Rehellisiä kun ollaan. Haluatteko kuulla kootut selitykseni? Nokun lokakuussa en vielä ymmärtänyt oikein mitään. Ja sitten marraskuussa kyllä ymmärsin jo jotain, mutta en hirveästi ja sitten olinkin niin tohkeissani etten huomannut opiskella. Ja sitten joulukuussa täällä oli koko ajan joku käymässä ja piti sitä Colosseumia käydä katsomassa ihan koko ajan. Ja sitten tammikuu meni jotenkin tosi nopeasti ja nyt ne tentit onkin jo. Kesäkuussa uusinnat (niin tenteistä kuin todennäköisesti selityksistäkin).
Täällä akateeminen vapaus on muuten viety vielä hiukkasen pidemmälle kuin mihin olen tottunut. MIKÄÄN ei ole pakollista paitsi tentit. Harjotustöitä on harvoilla kursseilla ja joillakin kursseilla annetaan tehtäviä kotona ratkottavaksi, mutta nekin sitten tekee kuka jaksaa ja mitään meidän pienharjoitusryhmiä ei ole näkynyt. Mihin tämä siis johtaa? Ihmiset opiskelevat itsenäisesti. Yliopiston kirjasto täytyy aamusta ja on täynnä ainakin ilta kuuteen asti (perjantainakin). Hämmentävää. Kotona opiskelua ilmeisesti harrastetaan vähemmän vaan opiskelukin on täällä varsin sosiaalinen laji (vaikka siis kirjastossa hiljaisuus vallitseekin), ainakin tauot voi sitten pitää kavereiden kanssa. Myös kaikki luokat jotka eivät ole luentokäytössä ovat usein opiskelijoiden lukupaikkoja.
Opiskelun lisäksi olen saanut nauttia erinäisestä kulttuurista viime aikoina. Pääsin katsomaan italialaista stand uppia tammikuussa erääseen maanalaiseen pubiin. Se oli äärimmäisen viihdyttävää ja naurattavaa (italialaiset ovat usein mielestäni naurettavia vaikka eivät pitäisikään stand up -showta) vaikka joitain asioita ei vain voinut ymmärtää. Lähes kaikki henkilöihin viittaavat vitsit menivät ohi (Silviosta ei puhuttu, muita poliitikkoja tai julkkiksia en juurikaan tunne) ja samoin sanojen kaksoismerkitykset tuottavat ongelmia. Mitä hauskaa on perunassa? On siinä kuulkaa. Illan paras esiintyjä oli viimeinen miekkonen, joka piti pitkän puheen aiheesta kuinka Italia pitäisi puhdistaa italialaisista (kaksi kolmesta rikoksesta Italiassa on kuulkaa italialaisten tekemiä!). Tämän lisäksi pääsin teatteriin ja ymmärsin näytelmästä noin kolmasosan sillä se oli suurimmaksi osaksi Napolin murteella. Italiassahan eri paikkojen murteet ovat aivan omia kieliään, joista tällainen muukalainen ei oikein voi päätellä paljoakaan. Tämäkin oli kuitenkin viihdyttävä kokemus ja jotenkin teatteri ja italialaiset sopivat hyvin yhteen. Yltiödramaattisuuteen kun on mielestäni taipumusta jo valmiiksi muutenkin.
Mitäs sitten vielä? Puhutaanko säästä? Keväistä on ollut, mahtaa paleltaa kun tulen Suomessa käymään.
Harrastustoimintani on hiukan muovaantunut. Jalkapallon potkimisen lopetin, kun en oppinut espanj... eikun siis potkimaan sitä palloa. Viime viikonloppuna olin joogakoulun järjestämällä meditaatioretriitillä ja se oli varsin mielenkiintoista. Vetäydyimme erään vuoren kylkeen vanhaan munkkiluostariin kolmeksi päiväksi. Tarkoituksena oli saada yhteys itseensä ja näiden kolmen päivän aikana ohjelmaan kuului joogaa, meditointia ja hiljaa oloa. Puhua ei saanut edes itsensä kanssa. Tämähän oli varsin valaiseva kokemus ja ilmeisesti sisäinen rauhani kuulosta kutakuinkin tältä:
... Satunnainen biisi. Laura, älä laula! Keskity. ...Tomaattikeitto, oiskohan se hyvää! EI. Keskity. ... Kuka aivasti? No nyt en ainakaan voi keskittyä. KESKITY! ... Oho, nukahdinkohan? Keskity nyt. ... Mitenköhän noiden muiden jalat ei puudu ollenkaan? Jos pikkusen vaihtaisi asentoa... Toinen satunnainen biisi. No nyt kyllä keskityt! ... Unohdinkohan viedä roskat ennen kuin lähdin? ...Mitenköhän laitetaankohan sellaseen tomaattikeittoon tuorejuustoa? Keskity nyt. ... Jos pikkusen aukaisen silmiä ja katon miltä muut näyttää. Oho. Ompa ne tosi meditoivan näkösiä. Mä haluun kans. ... Se ensimmäinen satunnainen biisi uudelleen. Ei tästä tule mitään. ... jne. jne. kolmen vuorokauden ajan johon sisältyi siis n.18h meditointia tai minun tapauksessani ”meditoivalta näyttämistä”. Suosittelen kaikille, ihmisen pää se vasta on sekava paikka.
Ette siis ole varsinaisesti jääneet mistään mullistavasta paitsi, vaikka en ole kirjoittanutkaan. Mikäli haluaa kuulla nämä samat jutut livenä, voi varata audienssia 19.2.-7.3. väliselle ajalle keskimäärin Pirkanmaan alueelle. Hyvää lähestyvää ystävänpäivää kaikille!
Tammikuu on ollut täynnä toivoa ja työtä. Helmikuu on tenttikuu ja sehän vasta päätä kiristää. Täällä yliopiston kirjasto täytyy aamusta ahkerista opiskelijoista ja olen koittanut sulautua tähän joukkoon ja tehdä ainakin näennäisesti sitä mitä kai kuuluu tehdä: opiskella. Erinäisen satunnaisen syksyn jälkeen ei kuitenkaan ole toivoakaan ehkä päästä näistä tenteistä nyt läpi. Rehellisiä kun ollaan. Haluatteko kuulla kootut selitykseni? Nokun lokakuussa en vielä ymmärtänyt oikein mitään. Ja sitten marraskuussa kyllä ymmärsin jo jotain, mutta en hirveästi ja sitten olinkin niin tohkeissani etten huomannut opiskella. Ja sitten joulukuussa täällä oli koko ajan joku käymässä ja piti sitä Colosseumia käydä katsomassa ihan koko ajan. Ja sitten tammikuu meni jotenkin tosi nopeasti ja nyt ne tentit onkin jo. Kesäkuussa uusinnat (niin tenteistä kuin todennäköisesti selityksistäkin).
Täällä akateeminen vapaus on muuten viety vielä hiukkasen pidemmälle kuin mihin olen tottunut. MIKÄÄN ei ole pakollista paitsi tentit. Harjotustöitä on harvoilla kursseilla ja joillakin kursseilla annetaan tehtäviä kotona ratkottavaksi, mutta nekin sitten tekee kuka jaksaa ja mitään meidän pienharjoitusryhmiä ei ole näkynyt. Mihin tämä siis johtaa? Ihmiset opiskelevat itsenäisesti. Yliopiston kirjasto täytyy aamusta ja on täynnä ainakin ilta kuuteen asti (perjantainakin). Hämmentävää. Kotona opiskelua ilmeisesti harrastetaan vähemmän vaan opiskelukin on täällä varsin sosiaalinen laji (vaikka siis kirjastossa hiljaisuus vallitseekin), ainakin tauot voi sitten pitää kavereiden kanssa. Myös kaikki luokat jotka eivät ole luentokäytössä ovat usein opiskelijoiden lukupaikkoja.
Opiskelun lisäksi olen saanut nauttia erinäisestä kulttuurista viime aikoina. Pääsin katsomaan italialaista stand uppia tammikuussa erääseen maanalaiseen pubiin. Se oli äärimmäisen viihdyttävää ja naurattavaa (italialaiset ovat usein mielestäni naurettavia vaikka eivät pitäisikään stand up -showta) vaikka joitain asioita ei vain voinut ymmärtää. Lähes kaikki henkilöihin viittaavat vitsit menivät ohi (Silviosta ei puhuttu, muita poliitikkoja tai julkkiksia en juurikaan tunne) ja samoin sanojen kaksoismerkitykset tuottavat ongelmia. Mitä hauskaa on perunassa? On siinä kuulkaa. Illan paras esiintyjä oli viimeinen miekkonen, joka piti pitkän puheen aiheesta kuinka Italia pitäisi puhdistaa italialaisista (kaksi kolmesta rikoksesta Italiassa on kuulkaa italialaisten tekemiä!). Tämän lisäksi pääsin teatteriin ja ymmärsin näytelmästä noin kolmasosan sillä se oli suurimmaksi osaksi Napolin murteella. Italiassahan eri paikkojen murteet ovat aivan omia kieliään, joista tällainen muukalainen ei oikein voi päätellä paljoakaan. Tämäkin oli kuitenkin viihdyttävä kokemus ja jotenkin teatteri ja italialaiset sopivat hyvin yhteen. Yltiödramaattisuuteen kun on mielestäni taipumusta jo valmiiksi muutenkin.
Mitäs sitten vielä? Puhutaanko säästä? Keväistä on ollut, mahtaa paleltaa kun tulen Suomessa käymään.
Harrastustoimintani on hiukan muovaantunut. Jalkapallon potkimisen lopetin, kun en oppinut espanj... eikun siis potkimaan sitä palloa. Viime viikonloppuna olin joogakoulun järjestämällä meditaatioretriitillä ja se oli varsin mielenkiintoista. Vetäydyimme erään vuoren kylkeen vanhaan munkkiluostariin kolmeksi päiväksi. Tarkoituksena oli saada yhteys itseensä ja näiden kolmen päivän aikana ohjelmaan kuului joogaa, meditointia ja hiljaa oloa. Puhua ei saanut edes itsensä kanssa. Tämähän oli varsin valaiseva kokemus ja ilmeisesti sisäinen rauhani kuulosta kutakuinkin tältä:
... Satunnainen biisi. Laura, älä laula! Keskity. ...Tomaattikeitto, oiskohan se hyvää! EI. Keskity. ... Kuka aivasti? No nyt en ainakaan voi keskittyä. KESKITY! ... Oho, nukahdinkohan? Keskity nyt. ... Mitenköhän noiden muiden jalat ei puudu ollenkaan? Jos pikkusen vaihtaisi asentoa... Toinen satunnainen biisi. No nyt kyllä keskityt! ... Unohdinkohan viedä roskat ennen kuin lähdin? ...Mitenköhän laitetaankohan sellaseen tomaattikeittoon tuorejuustoa? Keskity nyt. ... Jos pikkusen aukaisen silmiä ja katon miltä muut näyttää. Oho. Ompa ne tosi meditoivan näkösiä. Mä haluun kans. ... Se ensimmäinen satunnainen biisi uudelleen. Ei tästä tule mitään. ... jne. jne. kolmen vuorokauden ajan johon sisältyi siis n.18h meditointia tai minun tapauksessani ”meditoivalta näyttämistä”. Suosittelen kaikille, ihmisen pää se vasta on sekava paikka.
Ette siis ole varsinaisesti jääneet mistään mullistavasta paitsi, vaikka en ole kirjoittanutkaan. Mikäli haluaa kuulla nämä samat jutut livenä, voi varata audienssia 19.2.-7.3. väliselle ajalle keskimäärin Pirkanmaan alueelle. Hyvää lähestyvää ystävänpäivää kaikille!
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)