Kun Milli maailmalle lähti

Olipa kerran tyttö, sanotaan vaikka Milli nimeltään. Milli lähti tapaamaan vanhaa ystäväänsä, sanotaan vaikka Luraa. Milli oli odottanut matkaa jo kauan ja viettänyt unettomia öitä jännittäen matkan vaaroja ja lentolaitteen vaihtoa. Milli on vähän sellainen, jännittää kovasti ja pelkää ettei pysty vaikka ihan hyvin pystyykin.

Millin saapuessa uuteen maahan hän soitti heti Luralle jonka piti tulla lentolaitekentälle vastaan. Lura oli kuitenkin joutunut onnettomuuteen sekopäisen Jeeppikuskin törmätessä linja-autoon vai olikohan se toisinpäin. ”Tässä uudessa maassa taitaa olla aika sekopäinen liikenne”, mietti Milli ja oli aivan oikeassa. Lopulta Lura kuitenkin saapui tuoden mukanaan maan perinteistä litteää ruokaa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Milli ja Lura uskaltautuivat taittamaan matkaa linja-autolla Luran kotikoloon ja selvisivät tällä kertaa matkasta ilman törmäyksiä keneenkään.

Seuraavina päivinä Lura kuljetti Milliä suuressa kaupungissa. Milli näki ensimmäisenä päivänä ihan järjettömän suuria kiviä ja raunioita, se oli Millistä hienoa. Hevospatsaallakin oli ihan järjettömän suuret kivet, siitä Milli otti kuvankin. Lura kävelytti Milliä pitkin ja poikin kaupunkia niin kovasti, että Millin jalat eivät enää kestäneet ja heidän oli palattava Luran kotikoloon maan alle.

Toisena päivänä Lura lupasi viedän Millin todella suureen ostoskeskukseen ja Milli päätti laittaa korkokengät uupuneisiin jalkoihinsa tämän valtavan ostoskeskuksen kunniaksi. Lura ja Milli eivät kuitenkaan löytäneet bussipysäkkiä ja päätyivät kävelemään ostoskeskukselle metroasemalta. Millin jalat huusivat taas apua, mutta ei auttanut itku. Nyt oli kierrettävä kauppoja. Ensin Milli ja Lura kuitenkin etsivät ruokaa ja Milli uskaltautui maistamaan Luran mustekalaa, mutta ei sitten voinutkaan syödä sitä kun siinä näkyivät ne imukupitkin. Milli tyytyi siis syömään kananpoikapihviänsä hyvillä mielin, sillä siitä ei pystynyt tunnistamaan mitään ruumiinosia. Kaupoissa Millille iski pihiys ja Lura oli vähän pettynyt Millin suoritukseen ostosrintamalla. Milli löysi kuitenkin uuden ystävän kun kaupan setä halusi sisäänkäynnillä niitata Millin ostoskassin kiinni, ettei Milli pudottelisi sinne salaa tavaroita kaupasta.

Kolmantena päivänä Lura kävelytti Milliä taas katsomassa kaikkea vanhaa kamaa, jota tässä suuressa kaupungissa kuului käydä katsomassa. Se on aika jännä ilmiö sillä se vanha kama on aika usein vielä rikkinäistäkin! Millin pohkeita särki taas, mutta hän kesti sen oikein mainiosti, sillä neljäntenä päivänä Lura oli luvannut Millille herkkupäivän. Lura ja Milli viettivät koko päivän herkuista nauttien aurinkoisessa puistossa ja leivoskahvilassa ja saivat eräältä myyjäsedältä herkkujäätelöt ilmaiseksi. "Jäätelö oli tässä maassa erityisen herkkua", totesi Milli. Siinä olikin sitten niin paljon herkkua kerrakseen, että Millille ja Luralle tuli kyllä vähän paha olo. He molemmat kuitenkin totesivat herkkupäivän olleen sen arvoinen!

Viidentenä päivänä Milli ja Lura suunnistivat valtaisalle taistelutantereelle jota toriksikin kutsutaan. Milli halusi ostaa lahjuksia kotiin hylkäämilleen perheenjäsenille. Kyynerpäät heiluivat, varpaat tallaantuivat ja tavara vaihtoi omistajaa. Kun Milli ja Lura olivat kahden tunnin jälkeen ostaneet kädet täyteen pussukoita ja kiertäneet kolmasosan torista he päättivät luovuttaa. Eikä sitä rahaakaan enää oikeastaan ollut jäljellä. Milli oli kuitenkin ollut eri ovela ja saanut monelta kauppamieheltä tingattua hintoja alaspäin. On se Milli vaan melkoinen! Tämän koitoksen jälkeen he siis palasivat uupuneina kotikoloon maan alle ja ottivat päiväunet. Nukkuminenhan on kuin laittaisi rahaa pankkiin, sanotaan, ja sen kaiken tuhlauksen jälkeen sille oli kyllä tarvetta. Herättyään Milli ja Lura totesivat viimeisen yhteisen illan koittaneen ja suunnistivat ravintolaan nauttimaan taas sitä litteää paikallista ruokaa. Milli maisteli myös hiukan paikallista punaista lientä. Hyvillä mielin he totesivat jälleennäkemisensä olleen oikein mainio tapa Luran vältellä opiskelua. Vaikka keskimäärinkin Lura on siinä muutenkin todella taitava.

Kuudentena päivänä Lura ja Milli söivät yhdessä lounasta ja sitten Milli alkoi taas jännittämään lentolaitteen vaihtoa ja matkan vaaroja kotiin. Tiedättehän, Milli kun vain on sellainen. Sitten Lura saattoi Millin (ja matkalaukkunsa, jonka Milli lainasi kaikille ostoksilleen) lentolaitekentälle linja-autolla, johon kukaan ei törmännyt. Milli meni odottamaan lentolaitetta ja Lura odottamaan linja-autoa kotikoloon, jota ei saapunut. Siihen oli varmaan joku törmännyt.

Sen pituinen se (loma).

Ai että kun ärsyttää

Ajattelin, että olisi aika avautumiskirjoituksen, onhan täällä nyt oltu jo yli kolme kuukautta. Vaikka keskimäärin kaikki onkin tosi kivaa, niin kyllähän sitä aina jotain valittamisen arvoistakin löytyy. Siis ihan pikkujuttuja mihin ei ole vain tottunut tai jotka muuten vain joskus rasittaa, kun päättää olla pikkumainen. Joten tässä teille tilitystä.

Ai että kun ärsyttää, kun italialaiset minuutit ja suomalaiset minuutit ei kohtaa. Kun joku tulee viiden minuutin päästä, varmistan aina, että puhutaanko nyt suomalaisista vai italialaisista minuuteista. Yllättävää kyllä, useimmiten odotettaessa on kyse niistä espanjalaisista minuuteista, jotka peittoavat ne italialiasetkin mennen tullen. Ai että muuten ärsyttää kun niitä espanjalaisia on joka paikassa puhumassa sitä espanjaa.

Ai että kun ärsyttää, kun internetti ei toimi. Siis mikä siinä on niin vaikeaa? Mikä kestää? Mihin se nyt sitten menee se internet kun se ei enää toimi? (Kysyi tuleva DI...) Ja kenen mielestä oli hauskaa laittaa tämän yhteyden nimeksi fastweb...

Ai että kun ärsyttää, kun ei täältä löydä kunnon ruokaa. On se kumma, että vehnäjauhosta pitäisi ihmisen elää. Onko evoluutio ottanut toisen suunnan ja täällä kasvaa joku uskomattomien superihmisten lajike, joka voi syödä pizzaa ja pastaa päivittäin a)tulematta kipeäksi ja b) lihomatta koskaan?

Ai että kun ärsyttää, kun joka paikassa on likaista. Eikö täällä kukaan siivoa katuja? Ja mistä ne kaikki parittomat kengät ja satunnaiset vaatekappaleet ilmestyy kadunvarsiin? Ja mistä sen sitten tietää, että onko se mätänevä lehti vai matala kakka kun kadulla näkee ruskean läiskän?

Ai että kun ärsyttää, kun kaikki on niin yltiömukavia. En mä halua kertoa, mitä mulle kuuluu ja mitä mä oon tehnyt ja mitä mä oon syönyt. Moro riittää aamusella. Ja päivällisellä. Hyvin riittää. Jos on jotain tärkeetä, niin laita viesti vaikka facebookissa niin vastaan kun jaksan.

Ai että kun ärsyttää, kun sänkykin pitää pedata sellaiseksi kirjekuoreksi. Pussilakanat, käyttäkää niitä. Silloin ei tarvitse leikkiä kaiken maailman välilakanoilla sen peiton suojelemiseksi.

Ai että kun ärsyttää, kun ikinä ei tiedä mistä kaupasta löytäisi sitä mitä tarvitsisi. Ja vaikka löytäisikin sen kaupan, josta pitäisi löytyä, niin itse tuotteen sijainti on aina ihan käsittämätön. Ruokakaupatkin on järjestetty ihan käsittämättömällä tavalla. Miksi samaa tuoteryhmää pitää ripotella pitkin poikin? Jos otan juustopaketin ja kävelen pari hyllyriviä eteenpäin, niin onko todennäköistä, että haluan ostaa lisää juustoa siitä uudesta juustoaltaasta? Vai ripotellaanko niitä juustoja vähän joka puolelle, jotta edes jonkun juuston löytämisen todennäköisyys kasvaisi? Koska eihän kukaan oikeasti voi sitä logiikkaa ymmärtää.

Ai että kun ärsyttää, että italiansalaatti on täällä venäjänsalaatti. Ottakaa nyt joku reippaasti vastuu tästä ruokalajista! Ja miksi pukukoppi on täällä riisuutumiskoppi?

Ai että kun ärsyttää, kun päättää antaa ärsyttää ja sitten on ärsyyntynyt. Ja en edes ehtinyt kommentoimaan liikennettä. Tähän on hyvä lopettaa. Rauhaisaa ja seesteistä joulunodotusta kaikille! :)