Joulukuu lähestyy, televisiossa kerrottiin joulunajan alkavan huomenna ja talvi on kai tullut tännekin. Ehkä. En oikein tiedä millainen sen talven täällä kuuluisi olla. Nyt on kuitenkin kolmen viikon ajan satanut joka päivä ja lämmitys oli päällä jopa tänä aamuna kun heräsin (eli nyt kai on sitten kylmä). Tevere kuulemma tulvii jo yli äyräiden, mutta onneksi asun mäen päällä maan alla, enkä maan alla joen rannassa. Tällä viikolla tein palveluksen varpailleni ja ostin kumisaappaat. Ensi viikolla ehkä taivun jo sateenvarjoonkin... Sää myös vaihtuu kirkkaasta taivaasta ukkoseksi uskomattoman nopeasti, joten mikään ulos vilkuilu ennen lähtöä ei auta varustuksen valinnassa, pitää olla varautunut kaikkeen. On yllättävän kylmää, sillä tämä kosteus ja sumu iltasella ovat kyllä ihan omaa luokkaansa (niin, että Millakin ottaa sen villakangastakin vaan mukaan kun tulee ja jättää ne minihameet kotiin). Mutta edelleen, enhän voi palella sillä olen suomalainen. Jos italialaiset antaisivat intiaaninimiä, olisin jo varmasti ansainnut Paleleva-suomalainen nimikkeen. Useamman kerran olen tullut esitellyksi eri ihmisten toimesta jotenkin näin: ”Hän on Laura, suomalainen jolla on aina kylmä.” Näin sitä Suomi-kuvaa rakennetaan, ja kertomalla lemmikkipingviineistä tietenkin.
Sateisella säällä on hyvä jäädä sisälle lojumaan, joten nyt voinkin kertoa vähän italialaisesta tv-tarjonnasta. Ensinnäkin tämä iänikuinen dubbaus. Onhan se aika hämmentävää, mutta kyllä siihen tottuu. Italiaiset ovat kuulemma maailman huippuja tässä touhussa, mutta väkisinkin tulee mieleen, että kyllähän varsinkin alkuperäisistä vitseistä osaa ei vain saada kääntymään huulisynkkaan. Italialaisista ohjelmista ei kuitenkaan ole pulaa jos päättää totaalikieltäytyä katsomasta kun Sookie, Ridge ja kuka-se-nyt-oli tai Dawsons Greekin (koska tätä näytettiin suomessa 1900 vai koska se oli?) tyypit huokailee italiaksi. Tämä on selkeästi tv-visojen luvattu maa ja niistä voi voittaa ihan uskomattomia summia rahaa (vaikka 100milj.) silkalla tuurilla. Kilpailijoita selkeästi valitaan viihdyttävyyden perustein; harvemmin kilpailemassa on vähemmän kauniita ja vähemmän karismaattisia ihmisiä (vai ovatko kaikki italialaiset sittenkin kauniita ja karismaattisia?).
Jos täällä jotain kuitenkin osataan mielestäni tehdä hyvin, niin pilaa poliitikoista (no jos meillä olisi Silvio, niin kai meilläkin oltaisiin aktiivisempia tälläkin saralla). Muutenkin on kyllä äärimmäisen viihdyttävää stand uppia ja eräs ohjelma joka poliitikoiden häiriköinnin lisäksi käy ”haastattelemassa” (ahdistelemassa) ihmisiä, jotka suorittavat erinäisiä huijauksia tai vääryyksiä kanssaihmisille. Pienenä miinuksena tietysti ohjelman toimittajan osakseen saama suhteellisen suuri määrä väkivaltaa, kun eihän sitä kukaan nyt halua jäädä kiinni huijauksistaan ja menettää elantoaan. Esimerkiksi jos toimii ennustajana/tietäjänä ja veloittaa siitä tuhat euroa manaukselta. Tällekin ohjelmalle löytyy varmasti tästä maasta kiitettävästi materiaalia samoin kuin löytyy hyviä lavasteita historiallisiin saippuaoopperadraamoihin (komeat linnat ja avarat kaula-aukot toimii vaikka vähän heikommallakin juonella).
Henkilökohtaiset suosikkini ovat kuitenkin yhden hienon naisen juontamat ja tuottamat ohjelmat, joista toisessa eläkeläiset etsivät itselleen treffiseuraa (keski-ikä yli 70). Kyllä se on kuulkaa niin, että tälläiselle olisi kysyntää Suomessakin. Joukko miehiä ja naisia tapaavat tälläytyneinä ohjelmassa ja päättävät kenen kanssa haluaisivat mennä treffeille ja miten siitä edetään. Ja treffailla voi sitten vaikka kaikkien tätien kanssa, jos sattuu olemaan se joukon gigolo. Älkäähän kuvitelko, että ikä tähän vaikuttaisi mitään, siellä on suurta draamaa ja viettelyksen makua niin, että helemat paukkuu. Tietysti oman säväyksen tähän parinetsintään antavat heidän lapsensa, lapsenlapsensa ja lapsenlapsensa. Treffit pimeässä jää niin kakkoskeksi. Toinen lempparini on ”Sinulle on postia” -ohjelma, johon tavalliset ihmiset pääsevät tappelemaan, kiittämään tai yllättämään lähimmäisiä. Ohjelma on toteutettu äärimmäisen hyvin ja paikalle saapuu aina joku, joka on tapellut jonkun (yleensä perheenjäsenen tai puolison) kanssa ja haluaa sopia. Vastaavasti joku haluaa yllättää tuttunsa, kiittää häntä olemassaolosta ja antaa mahdollisuuden tavata joku kuuluisuus/idoli. Kutsuttava henkilö ei saa ennen ohjelmaa tietää kuka hänet on kutsunut ja mistä syystä, mutta hän voi luonnollisesti jättää tulematta paikalle. Kaipa sitä useimmiten ei hirveän montaa ihmistä ole joiden kanssa on ilmiriidoissa, joten arvata saattaa kuka on kutsunut. Studiossa sitten ihmiset istuvat valtavan kirjekuoren molemminpuolin ja kuori aukeaa ja näyttää ruudulla toisella puolella istuvan naaman. Siinä sitten luetaan sitä kirjettä ja on kaikkea oheisjuttua ja itketään ja pyydetään anteeksi ja riidellään ja niin edelleen. Ihan mahtavaa. Lopussa kutsuttu saa päättää ”avaako kirjeen” eli esimerkiksi antaako anteeksi ja siten se valtava kirjekuori siirtyy pois ihmisten välistä ja taas itketään ja halataan ja kaikkea tai kutsuttu kävelee tylysti ulos. Tätä voisi myös harkita Suomeen. Siellä Pirkko istuisi ja kuuntelisi kun Repa on tosi pahoillaan siitä kun viime viikonloppuna tanssi Ritvan kanssa paikallisessa. Osallistujista saisi kunnon suomalaiseen tapaan irti kolme sanaa ja se kirjekin olisi oikeesti kortti jossa lukisi ”sori”. Lopulta Pirkko sanoisi ”okei” ja he lähtisivät viettämään iltaansa paikalliseen koskematta toisiinsa. Ehkä kuitenkin italialaiset ja suuret tunteet (joista puhutaan) toimivat paremmin tässä yhteydessä.
Nyt ei muuta, eiköhän tässä ollut jo liikaakin. Hyvää joulunalusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti