Ensimmäinen ystäväni: Silvio
Olen selättänyt byrokratian. Olen virallisesti kirjoilla yliopistossa, vaikkakin väärässä tiedekunnassa, mutta kuka näitä nyt niin tikulla silmään ja kaikkea. Sillä yhdellä salsatunnilla tutustuin erääseen tyttöön, joka sattui olemaan yliopiston Erasmus-toimistossa töissä ja kun seuraavana päivänä menin kirjautumaan yliopistoon moikkasin uudelle ystävälleni ja kuin taikaiskusta pääsin varmaan 15 henkilön ohi jonossa ja sain valmiit paperit käteen alle 5:ssä minuutissa. Muut jäivät sinne lattioille istumaan ja odottelemaan... Nyt olen myös saanut verokoodin eli voin alkaa tekemään vaikka töitä. Oleellisempi asia nyt kuitenkin oli saada yliopiston ruokalaan kortti, jolla saa opiskelijahintaista ruokaa (sitä saa mutten aika paljon 2e hintaan). Toinen tärkeä asia oli saada vuokrasopimus rekisteröityä. Toistaiseksi en vielä tiedä mitä tämä vuokrasopimuksen rekisteröinti oikein tarkoittaa ja miksi maksan siitä 14,62 euroa x 4 tarroista, jotka tekevät sopimuksesta virallisen ja vielä 40 euroa itse rekisteröimisestä. Mutta kivasti siis olen kirjoilla kaikissa rekistereissä ja Silvio on varmasti tyytyväinen.
Karvaiset ystäväni: katukissat
Olen kovasti tykästynyt meidän korttelin kissoihin. Valitettavasti ne eivät halua olla minun ystäviäni vaan juoksevat lähestyessäni auton (ei liikkuvan) alle. Keskimäärin ne hengaavat aina samassa paikassa ja koulumatkani varrella on kaksi tällaista kissakeskittymää. Olen nimennyt suosikkikissani seuraavasti: Se-jolla-oli-3-pentua-mutta-nyt-on-enää-vain-yksi, Se-jolla-on-töpöhäntä, Se-jolta-puuttuu-silmä-ja-joka-nukkuu-kieli-ulkona, Se-joka-näyttää-siltä-jolta-puuttuu-silmä-mutta-jolla-on-kaksi-silmää, musta ja viimeiseksi lempparini eli Se-joka-nukkuu-toinen-silmä-auki-seinään-nojaten. Joku näitä kissoja ruokkii ja koulumatkani kuolleiden rottien määrästä päätellen ei niillä muutenkaan hätää olisi. Ehkä ne eivät siis kaipaa ystävyyttäni.
Espanjalaiset ystäväni: meidän joukkue
Pallonpotkijanurani on aivan valtaisassa nousussa. Olen nyt käynyt jo kolme kertaa rrreeneissä. Meidän joukkueessa on yksi ranskalainen ja sitten espanjalaisia satunnainen määrä. En ihan odottanut näin yksipuolista osanottoa eri maista, mutta menköön. Nämä espanjalaiset eivät puhu juuri muuta kuin espanjaa toistaiseksi (eivät jaksa opetella kotona, kun oppivat italian niin nopeasti sitten täällä), joka tekee kommunikoinnista hieman haastavaa. Ihan kuin ei muutenkin olisi mulla pallo hukassa ja sitten vielä joku huutaa siinä espanjaksi ohjeita vieressä.
Italialaiset ystäväni: satunnaiset
Ruokalan täti hakkaa tiskiä ja huutaa ”KORTTI!! Anna se KORTTI!! Vauhtia!!”. Melkonen mailmanlopunmeininki siellä ruokalassa keskimäärin vallitsee.
Jalkapallokentän vahtimestari huutaa eksyneen näköiselle Lauralle: ”Menetkö sä ulos vai jäätkö sä tänne?!?! Jos sä haluat kävellä niin tuolla on toi joenranta!! PÄÄTÄ!!!”. Meinasin oikeesti alkaa itkeen.
Keksimäärin kerran päivässä joku kertoo, etten voi palella, koska olen suomalainen.
Psst-mies osoittautuikin venäläiseksi, mutta menköön nyt tähän kategoriaan. Söimme tänään samassa seurueessa lounasta.
Suomalaiset ystäväni: te
Ei mitään käsitystä mitä niille kuuluu kun ei ne ikinä kerro mulle kuulumisiansa. Ni. Nyt kommenttipalsta kuumaksi.
Viikonlopuksi suuntaan kylään vaihtariaikojeni isäntäperheeseen ja vietän pitkä viikonlopun Etelä-Italiassa sillä täällä on maanantai pyhäpäivä. Hyvää viikon loppua ja palataanhan taas...
torstai 28. lokakuuta 2010
maanantai 18. lokakuuta 2010
No jos nyt rehellisiä ollaan...
Viimeisimmästä kirjoituksesta on hujahtanut ennätyspitkä aika. Jottei seuraavalla kerralla ennätyksen rikkomiseen menisi aivan hurjan paljon aikaa, niin tässä vähän tarinaa. Olen nyt ollut täällä Roomassa jo lähes iäisyyden eli kohta kolme viikkoa. Voidaan siis sanoa, että olen kokenut kuin Colosseum ja jo melkein yhtä roomalainen.
Koti
Uusi kotini on ihan mainio ja toisesta kämppiksestäni olen saanut hyvän ystävän ja avun ihmeellisten italialiasten ilmiöiden kanssa painiskellessani. Toinen kämppikseni on ehkä vamppyyri, koska ei syö tai käy vessassa sekä on yöt poissa ja nukkuu päivät. Maan alla asumisessa ei toistaiseksi ole ilmennyt ongelmia; kukaan ei ole pissattanut koiraansa tai itseään ikkunastani ja ei, sadevesi ei valu sisään. Tämä asunto on kuitenkin paljastanut sanotaanko vaikka jännät remonttiratkaisunsa kun sekä kylpyhuoneen että keittiön putket menivät solmuun ja vesi jäi seisomaan (ei kuitenkaan samaan aikaan eli putkimies jouduttiin kutsumaan kahteen kertaan). Asunto on siis asuntona uusi (olisiko ennen ollut toimisto) ja remonttimiehen vasemman käden jälki näkyy sanotaanko vaikka jännästi. Suihkussa olisi säätöinsinöörille hommia, sillä usein säätää voi vain joko tosikylmälle tai hullunkuumalle. Kyllä kaasu on iloinen asia! Myös pesukone hajosi... Mutta siis ihan tosi kivaa on ollut ja tykkään kovasti tästä kodista. Kuvaa huoneestani alla.
Huomioithan minimaalisen HD-telkkarini merkkiä Inno-Hit. Juurikin se.
Koulu
Ensimmäisen lukukauteni kurssit ovat selvinneet ja olen aloittanut ahkeran tiedon omaksumisen. Täällä ei tarvitse kursseille ilmoittautua, joten ohjeistukseksi sain aloittaa viisi kurssia ja mennä sitten niihin tentteihin mihin haluan. En saanut ohjetta miten toimitaan, jos ei halua mennä mihinkään tenttiin. Ensimmäinen lukukausi kestää tammikuuhun ja helmikuussa pidetään tentit, niin kirjalliset kuin suullisetkin. Kurssit jotka nyt siis aloitin ovat: Käyttöjärjestelmät, Funktionaalinen ohjelmointi, Ohjelmistoarkkitehtuurit, Tietokannat I ja Projektinhallinta. Ihan hirveän selkeää ei ole täytyykö tehdä jotain harjoitustöitä tai mitähä, mutta olen oppinut varsin hyödyllisen lauseen italiaksi: ”Scusate, ma sono finlandese.” eli ”Pahoittelen, mutta olen suomalainen.”. Luulen, että tällä pärjää jo aika pitkälle. Paitsi yhden opettajan kanssa, joka ilmoitti ensimmäisellä luennolla, että hänelle ei ole olemassa vaihto-opiskelijoita vaan vain laiskoja opiskelijoita. Eli koita siinä sitten pärjätä ihan vaan iteksesi sinäkin blondi siellä. No ei se oikeasti tuota viimeistä lausetta sanonut, mutta luin rivien välistä. Siinä me ryhmän kolme vaihtaria sitten hymyiltiin, että sí professore, kyllä me opiskellaan. Vähän muuten mietin, että kannattaako oikeasti koskaan mainita, että on käynyt Italiassa projektinhallinnan kurssin? Tuli vaan mieleen... Ai niin, ja tänään sain ensimmäisen kontaktin italialaiseen opiskelijaan luennolla, luulen että meistä tulee vielä hyvät ystävät. Poika sanoin minulle, että ”Psst” ja näytti paperia jossa luki ”Erasmus Finland” ja minä nyökkäsin. Se oli hieno hetki.
Harrastetoiminta
Olen perehtynyt paikalliseen tarjontaan liikuntamahdollisuuksista. Kävin kerran salsatunnilla, mutta sitten olinkin ihan sitä mieltä, että hyi yök limaisia setiä. Sitten kävin joogatunnilla ja olin sitä mieltä, että jes ollaan yhtä universumin kanssa ja avataan mun aura samalla kun venytetään mun pakaraa. Joogaa siis jatkan ja liityin jäseneksi tähän ”Vapauden ja rakkauden” humanitääriseen kulttuuriyhdistykseen (jos tästä tulee joskus jotain sanomista kun pyrin kansanedustajaksi, niin olin nuori, enkä tiennyt mitä tein). Eikä tässä vielä kaikki, tänään ilmoittauduin jalkapallokurssille (äiti kysyi, että onko vakuutus kunnossa, on se), olenhan kuitenkin Italiassa. Kurssi on vaihtaritytöille ja ei kuulemma tarvitse osata mitään. Kyllähän tässä varmaan tulee Lauraa sattumaan jos leukaan kuin jalkaankin, mutta kun en ole vielä ratkennut ryyppäämäänkään niin jossain sitä täytyy käydä uusia ystäviä etsimässä. Vaikka onhan mulla aina se yksi italialainen superkaveri käyttöjärjestelmien luennolla...
Tällaista tällä kertaa ja koitan kirjoittaa taas ennemmin kuin myöhemmin nyt kun olen päässyt yli ensimmäisestä järkytyksestä yliopistolla. Ja he jotka ovat vastanneet kyselyyni ”Haluisin, mutku...” voivat toimittaa kootut selityksensä vaikka tänne kommenttiosioon. Kiitos.
Koti
Uusi kotini on ihan mainio ja toisesta kämppiksestäni olen saanut hyvän ystävän ja avun ihmeellisten italialiasten ilmiöiden kanssa painiskellessani. Toinen kämppikseni on ehkä vamppyyri, koska ei syö tai käy vessassa sekä on yöt poissa ja nukkuu päivät. Maan alla asumisessa ei toistaiseksi ole ilmennyt ongelmia; kukaan ei ole pissattanut koiraansa tai itseään ikkunastani ja ei, sadevesi ei valu sisään. Tämä asunto on kuitenkin paljastanut sanotaanko vaikka jännät remonttiratkaisunsa kun sekä kylpyhuoneen että keittiön putket menivät solmuun ja vesi jäi seisomaan (ei kuitenkaan samaan aikaan eli putkimies jouduttiin kutsumaan kahteen kertaan). Asunto on siis asuntona uusi (olisiko ennen ollut toimisto) ja remonttimiehen vasemman käden jälki näkyy sanotaanko vaikka jännästi. Suihkussa olisi säätöinsinöörille hommia, sillä usein säätää voi vain joko tosikylmälle tai hullunkuumalle. Kyllä kaasu on iloinen asia! Myös pesukone hajosi... Mutta siis ihan tosi kivaa on ollut ja tykkään kovasti tästä kodista. Kuvaa huoneestani alla.
Huomioithan minimaalisen HD-telkkarini merkkiä Inno-Hit. Juurikin se.
Koulu
Ensimmäisen lukukauteni kurssit ovat selvinneet ja olen aloittanut ahkeran tiedon omaksumisen. Täällä ei tarvitse kursseille ilmoittautua, joten ohjeistukseksi sain aloittaa viisi kurssia ja mennä sitten niihin tentteihin mihin haluan. En saanut ohjetta miten toimitaan, jos ei halua mennä mihinkään tenttiin. Ensimmäinen lukukausi kestää tammikuuhun ja helmikuussa pidetään tentit, niin kirjalliset kuin suullisetkin. Kurssit jotka nyt siis aloitin ovat: Käyttöjärjestelmät, Funktionaalinen ohjelmointi, Ohjelmistoarkkitehtuurit, Tietokannat I ja Projektinhallinta. Ihan hirveän selkeää ei ole täytyykö tehdä jotain harjoitustöitä tai mitähä, mutta olen oppinut varsin hyödyllisen lauseen italiaksi: ”Scusate, ma sono finlandese.” eli ”Pahoittelen, mutta olen suomalainen.”. Luulen, että tällä pärjää jo aika pitkälle. Paitsi yhden opettajan kanssa, joka ilmoitti ensimmäisellä luennolla, että hänelle ei ole olemassa vaihto-opiskelijoita vaan vain laiskoja opiskelijoita. Eli koita siinä sitten pärjätä ihan vaan iteksesi sinäkin blondi siellä. No ei se oikeasti tuota viimeistä lausetta sanonut, mutta luin rivien välistä. Siinä me ryhmän kolme vaihtaria sitten hymyiltiin, että sí professore, kyllä me opiskellaan. Vähän muuten mietin, että kannattaako oikeasti koskaan mainita, että on käynyt Italiassa projektinhallinnan kurssin? Tuli vaan mieleen... Ai niin, ja tänään sain ensimmäisen kontaktin italialaiseen opiskelijaan luennolla, luulen että meistä tulee vielä hyvät ystävät. Poika sanoin minulle, että ”Psst” ja näytti paperia jossa luki ”Erasmus Finland” ja minä nyökkäsin. Se oli hieno hetki.
Harrastetoiminta
Olen perehtynyt paikalliseen tarjontaan liikuntamahdollisuuksista. Kävin kerran salsatunnilla, mutta sitten olinkin ihan sitä mieltä, että hyi yök limaisia setiä. Sitten kävin joogatunnilla ja olin sitä mieltä, että jes ollaan yhtä universumin kanssa ja avataan mun aura samalla kun venytetään mun pakaraa. Joogaa siis jatkan ja liityin jäseneksi tähän ”Vapauden ja rakkauden” humanitääriseen kulttuuriyhdistykseen (jos tästä tulee joskus jotain sanomista kun pyrin kansanedustajaksi, niin olin nuori, enkä tiennyt mitä tein). Eikä tässä vielä kaikki, tänään ilmoittauduin jalkapallokurssille (äiti kysyi, että onko vakuutus kunnossa, on se), olenhan kuitenkin Italiassa. Kurssi on vaihtaritytöille ja ei kuulemma tarvitse osata mitään. Kyllähän tässä varmaan tulee Lauraa sattumaan jos leukaan kuin jalkaankin, mutta kun en ole vielä ratkennut ryyppäämäänkään niin jossain sitä täytyy käydä uusia ystäviä etsimässä. Vaikka onhan mulla aina se yksi italialainen superkaveri käyttöjärjestelmien luennolla...
Tällaista tällä kertaa ja koitan kirjoittaa taas ennemmin kuin myöhemmin nyt kun olen päässyt yli ensimmäisestä järkytyksestä yliopistolla. Ja he jotka ovat vastanneet kyselyyni ”Haluisin, mutku...” voivat toimittaa kootut selityksensä vaikka tänne kommenttiosioon. Kiitos.
torstai 7. lokakuuta 2010
Äidin pyynnöstä - kuvia Perugiasta
Niin, tältä siellä Perugiassa näytti elämä.
Näkymä vessan ikkunasta...
Mun huone...
Kuva parvekkeelta kotikadulle...
Keskustaa kuvattuna hostellista jossa olin ekan yön...
Toinen kuva hostellin ikkunasta...
Näkymä vessan ikkunasta...
Mun huone...
Kuva parvekkeelta kotikadulle...
Keskustaa kuvattuna hostellista jossa olin ekan yön...
Toinen kuva hostellin ikkunasta...
tiistai 5. lokakuuta 2010
Eka koulupäivä
Tiedätkö sen tunteen kun tulet luentosaliin pikkusen myöhässä ja 150 italialaista kääntyy katsoon sua ja sitten mietit, että onkohan tämä oikea sali ja yhtään paikkaa ei ole vapaana ja sitten istut siihen rappusille jonon jatkoksi ja huomaat, että ei se ollut oikea sali? Ja sitten nouset ja ne kaikki 150 italialaista kääntyy katsomaan taas ja yrität luikkia sieltä salista vähin äänin pihalle? Ai et tiedä? No mä tiedän sen tunteen, se on aika jännä tunne!
Olen nyt kahtena päivänä harrastanut kurssisurffausta ja käynyt viiden eri kurssin luennoilla ja tuon yhden kurssin luennolla vahingossa poikkeamassa. En pääse kirjautumaan yliopistoon ennen torstaita ja sen jälkeen on etsittävä insinööritiedekunnan vastaava joka kertoo lopulta mille kursseille minun pitäisi/kuuluisi/olisi mahdollista mennä. Ja kurssit siis alkoivat maanantaina. Innokkaana opiskelijana halusinkin nyt ottaa varaslähdön ja käydä katsomassa vähän mitä kurssien sisältöön oikeasti kuuluu (niiden, jotka olen suunnitellut suorittavani) ja miltä ne vaikuttavat. Aika vaikuttavia ovat. Luennoijan puheen seuraaminen, ymmärtäminen ja sitten vielä asiasisällön käsittäminen vaatii ihan järkyttävän paljon energiaa ja keskittymiskykyä (jota tunnetusti omaan keskiverto oravan lailla). Suunnilleen viidennes käytetyistä sanoista oli vieraita ja tietotekninen sanasto, joka on otettu lähes suoraan englannista lausutaan sellaisella italialaisella aksentilla, ettei niitäkään sanoja välttämättä ymmärrä aina. Voi soppa johon olen lusikkani tuikannutkaan! Ettei nyt vaan tulis kelalle selitettävää tästäkin vuodesta...
Mutta siis äärimmäisen huvittava päivä kaikkiaan! Hauskaa oli kuulla ihmisten kuiskailevan vieressäni ”Pitäisköhän sille sanoo, ettei se ehkä oo oikeessa paikassa?” ja ”Mutta ei se varmaan ymmärrä.”. Ihan hulvatonta. Kursseilla oli kuin olikin muutamia tyttöjäkin, mutta en varsinaisesti voi sanoa sulautuneeni joukkoon. Juuri silloin kuin haluaisi olla ihan sitä samaa harmaata (täällä vähän tummemman harmaata kuin meillä) massaa kuin kaikki muutkin, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten päin olla, niin ei voi paeta mitenkään. Supisuomalaisen naamani lisäksi myös hiukseni ja vaatteeni huusivat selkeästi ”ei-italialainen”. Hämmentävää, paljonko tuijotusta sitä voi saada ihminen osakseen vaikka ei varsinaisesti tee mitään ihmeellistä. Nyt täytyy vähän kerätä rohkeutta ennen kuin varsinaisesti aloitan ne suoritettavat kurssini. Ja ehkä käydä ostamassa maastoon sulautuvat vaatteet...Ja hiusväri... Ja itseruskettavaa voidetta...
Olen nyt kahtena päivänä harrastanut kurssisurffausta ja käynyt viiden eri kurssin luennoilla ja tuon yhden kurssin luennolla vahingossa poikkeamassa. En pääse kirjautumaan yliopistoon ennen torstaita ja sen jälkeen on etsittävä insinööritiedekunnan vastaava joka kertoo lopulta mille kursseille minun pitäisi/kuuluisi/olisi mahdollista mennä. Ja kurssit siis alkoivat maanantaina. Innokkaana opiskelijana halusinkin nyt ottaa varaslähdön ja käydä katsomassa vähän mitä kurssien sisältöön oikeasti kuuluu (niiden, jotka olen suunnitellut suorittavani) ja miltä ne vaikuttavat. Aika vaikuttavia ovat. Luennoijan puheen seuraaminen, ymmärtäminen ja sitten vielä asiasisällön käsittäminen vaatii ihan järkyttävän paljon energiaa ja keskittymiskykyä (jota tunnetusti omaan keskiverto oravan lailla). Suunnilleen viidennes käytetyistä sanoista oli vieraita ja tietotekninen sanasto, joka on otettu lähes suoraan englannista lausutaan sellaisella italialaisella aksentilla, ettei niitäkään sanoja välttämättä ymmärrä aina. Voi soppa johon olen lusikkani tuikannutkaan! Ettei nyt vaan tulis kelalle selitettävää tästäkin vuodesta...
Mutta siis äärimmäisen huvittava päivä kaikkiaan! Hauskaa oli kuulla ihmisten kuiskailevan vieressäni ”Pitäisköhän sille sanoo, ettei se ehkä oo oikeessa paikassa?” ja ”Mutta ei se varmaan ymmärrä.”. Ihan hulvatonta. Kursseilla oli kuin olikin muutamia tyttöjäkin, mutta en varsinaisesti voi sanoa sulautuneeni joukkoon. Juuri silloin kuin haluaisi olla ihan sitä samaa harmaata (täällä vähän tummemman harmaata kuin meillä) massaa kuin kaikki muutkin, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten päin olla, niin ei voi paeta mitenkään. Supisuomalaisen naamani lisäksi myös hiukseni ja vaatteeni huusivat selkeästi ”ei-italialainen”. Hämmentävää, paljonko tuijotusta sitä voi saada ihminen osakseen vaikka ei varsinaisesti tee mitään ihmeellistä. Nyt täytyy vähän kerätä rohkeutta ennen kuin varsinaisesti aloitan ne suoritettavat kurssini. Ja ehkä käydä ostamassa maastoon sulautuvat vaatteet...Ja hiusväri... Ja itseruskettavaa voidetta...
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Paistaa se päivä joskus maan allekin
Laura tilittää: ”Taivuin paineen alla, mutta löysin onnen”
Olen ollut nyt kolme yötä Roomassa ja kaikki on kutakuinkin hyvin. Päädyin ahdistuneena ja väsyneenä etsimiseen ottamaan yhden aiemmin näkemistäni huoneista, joka on aika pieni ja juurikin se joka on osaksi maan alla. Täällä oli kuitenkin saatu remontti valmiiksi ja viihdyn hyvin. Myös halvemmalla ei varmaan omaa huonetta saisi. Tänään saapui toinen kämppiksenikin ja hän (ja hänen perheensä) on oikein mukava. Toinen kämppikseni on asunnon omistajan tytär ja häntä en ole paljon vielä nähnyt.
Ensivaikutelma Roomasta on... iso, likainen, jäätävä liikenne, paljon kissoja, henkeäsalpaavia raunioita ja rakennuksia, lämmintä. Lähikauppaan mennessä täytyy ylittää 5+5 kaistainen tie ja metroasemalle kävelee n.5 minuuttia. Täällä asunnossa on yllättävän hiljaista ja rauhallista (ei tarvitse kuunnella muiden vessassa käyntiä). Täällä on (kuten yleensä) lukittu portti, että yleensäkin pääsee talon pihaan, lukittu ulko-ovi rappuun ja sitten vielä asunnon saa lukittua parilla lukolla. On aika turvallinen olo ja paljon avaimia. Ja sitten tietysti on vielä ne kalterit ikkunassakin.
Näinä muutamana päivänä olen käynyt Erasmus-tapahtumissa parilla kierroksella kaupungilla, piknikillä Circo Massimolla, istumassa iltaa ulkona... Ilmeisesti olen ainoa suomalainen vaihdossa tässä yliopistossa ja jännityksellä odotan onko luennoilla yhtään toista tyttöä... Kurssit kuulemma alkavat huomenna, mutta koska minulla on aika kv-toimistoon ilmoittautumaan vasta torstaina, en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Ilmeisesti ei mitään. Tämä nyt taas on vaan tätä, Italiaa.
Jälkipuhe Perugialle
Perugiasta vielä sen verran, että kielikurssin tentistä pääsin läpi ja kainalossa on nyt 6CFUta eli melkein opintopistettä (kai). Lähtöä tehdessäni ostin pienen matkalaukun jonka avulla vältyin rintareppu-selkärinkka-yhdistelmästä Roomaan matkustaessani (ilmankin oli tarpeeksi hankalaa ruuhkametrossa, ensimmäiseen en edes mahtunut vaan jäin laiturille kuin nalli kalliolle). Matkalaukkukaupan setä oli ihan mahtava tapaus ja olisi kovasti halunnut tarjota minulle perinteisen Perugialaisen illallisen (hänen äitinsä on kuulemma oikein hyvä kokki:D). Käski tulla poikkeamaan, jos vielä joskus tulen Perugiaan ja antoi käyntikorttinsa (oli muuten kolmas käyntikortti jonka sain kuukauden sisään yli 60v mieheltä...). Tämä oli taas sarjassamme ”vain Italiassa käy näin”, mutta hyvässä mielessä eikä siinä ”oho tänäänkin on lakko” -mielessä. Kuukauden kestänyt pohjekramppinikin helpottaa muuten jo kun ei tarvitse koko aika kulkea mäkeä.
Nyt siis näin ja hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
Olen ollut nyt kolme yötä Roomassa ja kaikki on kutakuinkin hyvin. Päädyin ahdistuneena ja väsyneenä etsimiseen ottamaan yhden aiemmin näkemistäni huoneista, joka on aika pieni ja juurikin se joka on osaksi maan alla. Täällä oli kuitenkin saatu remontti valmiiksi ja viihdyn hyvin. Myös halvemmalla ei varmaan omaa huonetta saisi. Tänään saapui toinen kämppiksenikin ja hän (ja hänen perheensä) on oikein mukava. Toinen kämppikseni on asunnon omistajan tytär ja häntä en ole paljon vielä nähnyt.
Ensivaikutelma Roomasta on... iso, likainen, jäätävä liikenne, paljon kissoja, henkeäsalpaavia raunioita ja rakennuksia, lämmintä. Lähikauppaan mennessä täytyy ylittää 5+5 kaistainen tie ja metroasemalle kävelee n.5 minuuttia. Täällä asunnossa on yllättävän hiljaista ja rauhallista (ei tarvitse kuunnella muiden vessassa käyntiä). Täällä on (kuten yleensä) lukittu portti, että yleensäkin pääsee talon pihaan, lukittu ulko-ovi rappuun ja sitten vielä asunnon saa lukittua parilla lukolla. On aika turvallinen olo ja paljon avaimia. Ja sitten tietysti on vielä ne kalterit ikkunassakin.
Näinä muutamana päivänä olen käynyt Erasmus-tapahtumissa parilla kierroksella kaupungilla, piknikillä Circo Massimolla, istumassa iltaa ulkona... Ilmeisesti olen ainoa suomalainen vaihdossa tässä yliopistossa ja jännityksellä odotan onko luennoilla yhtään toista tyttöä... Kurssit kuulemma alkavat huomenna, mutta koska minulla on aika kv-toimistoon ilmoittautumaan vasta torstaina, en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Ilmeisesti ei mitään. Tämä nyt taas on vaan tätä, Italiaa.
Jälkipuhe Perugialle
Perugiasta vielä sen verran, että kielikurssin tentistä pääsin läpi ja kainalossa on nyt 6CFUta eli melkein opintopistettä (kai). Lähtöä tehdessäni ostin pienen matkalaukun jonka avulla vältyin rintareppu-selkärinkka-yhdistelmästä Roomaan matkustaessani (ilmankin oli tarpeeksi hankalaa ruuhkametrossa, ensimmäiseen en edes mahtunut vaan jäin laiturille kuin nalli kalliolle). Matkalaukkukaupan setä oli ihan mahtava tapaus ja olisi kovasti halunnut tarjota minulle perinteisen Perugialaisen illallisen (hänen äitinsä on kuulemma oikein hyvä kokki:D). Käski tulla poikkeamaan, jos vielä joskus tulen Perugiaan ja antoi käyntikorttinsa (oli muuten kolmas käyntikortti jonka sain kuukauden sisään yli 60v mieheltä...). Tämä oli taas sarjassamme ”vain Italiassa käy näin”, mutta hyvässä mielessä eikä siinä ”oho tänäänkin on lakko” -mielessä. Kuukauden kestänyt pohjekramppinikin helpottaa muuten jo kun ei tarvitse koko aika kulkea mäkeä.
Nyt siis näin ja hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)