Koditon, mutta onnellinen

Olen nyt tààllà Perugiassa, saavuin noin yhden aikaan kaksi tuntia myòhàssà. Olen omaksunut italialaisen elàmànmenon jo siis tosi hyvin, oikeastaan voisin siis ehkà lopettaa tàmàn kulttuurivaihdon tàhàn. Olin katsonut jonkun aikataulun vààrin (tai sitten vielà eilen se oli toisella tavalla) ja kun luulin saapuvani asemalle puoli tuntia aikaisemmin, saavuinkin 2min myòhemmin... Junasta tààllà ulos tullessani tapasin kuitenkin tsekkilàisen tytòn, joka oli myòs tulossa tàlle kurssille ja yhdessà lòysimme yliopistolle ilmoittautumaan. Huomenna aamulla menemme molemmat mattimyòhàiset tekemààn sen kokeen, joka olisi ollut tànààn. Niente problema! Kyseinen tsekkityttò oli varannut paikan yhdestà hostellista ja minàkin sitten suunnistin sinne katsomaan olisiko vapaita paikkoja ja otin sàngyn kahdeksi yòksi. Yleensà muutamassa pàivàssà kuulemma lòytàà kàmpàn. Se hostelli on tosi kiva, siisti ja rauhallinen, tajusin jonkun ajan kuluttua, ettà olin katsellut sità kyllà netissà joskus. Ja yò maksaa siis 15euroa ja setti lakanoita 2euroa, aika jees ensiapu. Viime yòn olin tosiaan vaan jossain satunnaisessa hotellissa, jolla oli ovi auki Firenzessà. Yhden hengen huone 40euroa, ihanan kulahtanut meininki, mutta ihan siistià.

Tààllà on tosi làmmintà, sillain mukavasti, vielà ei ole kuumakuuma ollut. Mun rinkka (ex-avovaimon oikeasti) on aika painava, ja tàynnà. Joudun ehkà ostaan kassin tai matkalaukun sillà en usko, ettà kun sen kerran purkaa, niità tavaroita saisi takaisin... Mutta heràtàn tosi paljon kai sympatiaa ton hullun kuormani kanssa ja sain apua junassa rinkan nostamiseen (ja laskemiseen). Musta tàà on nyt tosi hyvà tapa tutustua paikallisiin...nàyttàà sààlittàvàltà :)

Junalla matkustaminen oli muuten tosi nastaa. En muistanut, kuinka paljon tààllà on korkeuseroja ja nyppylòità. Tosi hienot maisemat oli ja ei kyllàstyttànyt vaikka eilisen ja tàmàn pàivàn aikana istuin junassa tai asemilla monta tuntia molempina. Niin, paitsi jollain Milano - Bologna - Firenze matkalla oli ihan hullun pitkià pàtkià tunnelia (onko siinà nyt sitten vuoristoa vai màkistòà vai mità?) ja alkoi oikeen ahdistaan, kun ei ne meinannut loppua ollenkaan. Vàlillà vàlàhti vàhàn, kun vaihdettiin vuorta (?) ja korvat ehti aukeamaan ja sitten taas oltiin pimeàssà.

Toto, I've a feeling we're not in Kyrò any more...