Olen ollut nyt Italiassa viikon verran. Viikon aikana olen saanut jo sietää valtaisan annoksen epätietoisuutta (pienempinä annoksina toki kodittomuuteni päätyttyä). Miten mikäkin toimii, miten päin oikein kuuluu olla. Perugiassa olen eksynyt lähes päivittäin. Täällä on pikkuruisia kujia, ne menevät talojen ja muurien läpi ja koskaan ei voi tietää pääseekö jostain läpi vaikka suunta olisikin oikea. Opaskirjanen kuitenkin kehottaa eksyttäessä kulkemaan aina ylämäkeen jolloin lopulta päätyy keskustaan. Ja ylä- ja alamäkeä täällä riittää; ensimmäiset kolme päivää pohkeita ja akillesjänteitä särki aina illalla julmetusti, tasaista kohtaa en ole vielä nähnyt kuin pääkadulla.
Olen saanut myös tehdä taas pitkästä aikaa tuttavuutta kaasuhellan kanssa. Yhden hiiltyneen peukalonkynnen jälkeen olemme tulleet toimeen mainiosti. Edellisillä asukeilla (samoin ulkomaalaisia useat) ei ole kai ollut yhtä hyvä onni, suuressa osassa keittiövälineitä on jokin osa hiiltynyt tai sulanut... Kodinhoidollisissa asioissa ihmetyttää myös edelleen mihin ihmeessä täällä viedään roskat. Kuin rikollinen konsanaan hiivin tänään viemään roskapussin lähimpään roska-astiaan minkä näin kadulla. Soitto vuokranantajalle varmasti auttaisi tässä, mutta mitäs hauskaa siinä olisi? Myös lukot aiheuttavat päänvaivaa täällä. Perjaatteessa ne aukeavat myötäpäivään käännettäessä, mutta muutama ovi (esim.huoneeni) voidaan laittaa lukkoon molemmilta puolilta ovea, joten se kääntyy eri puolelta eri suuntaan. Tämän lisäksi täytyy avain saada juuri oikeaan syvyyteen, jotta se kääntyy oikeassa kohtaa. i <3 abloy.
Olen myös ihmetellyt kirkonkellojen soimista täysin satunnaisiin aikoihin. Ei tasalta, ei puolelta, vaan ihan vain joskus ja sitten taas joskus ei. Ehkä täällä messutaan pitkin päivää tai munkit luostarissa kutsutaan syömään vähän suurieleisemmin? Ja kirkonkellojahan täällä riittää, niinkuin kirkkojakin. Satunnaisista ovista kuului rukouksia sunnuntaina. Kelloissa on kutenkin kaunis ääni, joten mielestäni ne ovat ihan mukava lisä (toistaiseksi) muuhun hälinään tai hiljaiseen auringonnousuun.
Mutta kaikki siis oikein hyvin täällä, venytellen ne pohkeetkin tulivat kuntoon. Ja vaikka viikonloppuna luulinkin saippuakönttiä juustoksi (sitä oli irtomyynnissä, leikkasivat haluamasi kokoisen palan), en onneksi pyytänyt siitä maistiaista :D
Oi kyllä, Abloy. Maailmalla sitä vasta ymmärtää, miten hyviä ne Ab Lukko Oyn tuotokset taas ovatkaan. Ikävä on jo omaa kotioven lukkoa, tai oikeastaan ihan mitä tahansa suomalaista virkaveljeään. Täällä ovet saa todennäkösesti auki leffoista tuttuun tyyliin vähän luottokortilla kokeilemalla.
VastaaPoistaMutta niin kuin Sinillekin kommentoin tossa pari päivää sitten, on jotenkin leppoisaa nyt vaan elellä täällä jo hieman rutinoitunutta eloa ja lueskella, kun muut joutuu setvimään asioitaan siellä sun täällä ja opettelemaan ihan päivittäisiä rutiinijuttuja (kuten roskien viemistä). :)
Mutta ei muuta ku semiä sinne, yritä saada niihin italialaisiin jotain rotia..
Ai miten niin aukeaa luottokortilla? Sehän on turvatonta. Meidän lukittu ovi aukesi tänään koska TUULI läpi asunnon. Siis se ovi joka erottaa asunnon rappukäytävästä...
VastaaPoistaJa roskien hävittäminen on edelleen mysteeri. Täällä on myös mahdollisuus jättää roskat kadulle (!) lajiteltuina ja yöllä sellainen pieni sievä auto kerää ne. Mutta ilmeisesti siihen pitää olla joku soppari, koska ne pussit on tietynlaisia. Mielenkiintoista... Onneksi en ole sentään Napolissa...