Tänään tällaista

Tilannekatsaus

Kohta tulee jo kuukausi täyteen matkallaoloa. Samaan aikaan kielikurssini täällä Perugiassa päättyy ja pääsen vihdoin Roomaan koodaamaan. Kielikurssi on ollut todella hyödyllinen kertaus ennen varsinaisen opiskelun aloittamista. Kuukaudessa voi tietysti omaksua vain tietyn määrän asioita, mutta toivottavasti hiljalleen alan puhumaan parempaa italiaa ja käyttämään niitä n.miljoonaa eri verbiemuotoa... Kävin perjantaina katsastamassa Assisin kaupungin josta se Fransiskuskin tuli. Kesken vähemmän pyhän vaelluksemme (erään saksalaisen tytön kanssa) rautatieasemalta keskustaan (yllättäen taas kilometreja ylämäkeä) alkoi sataa kaatamalla ja kastuimme läpimäriksi niin, että jouduimme palaamaan samantien yhden jäätelön ja kahvin jälkeen takaisin Perugiaan. Mutta näin munkkeja ja amerikkalaisia turisteja ja yhden kirkonkin, ei kai sitä paljon enempää voi matkaltaan pyytää! Paitsi ehkä kuivat housut.

Suunnitelma jatkotoimenpiteistä

Kielikurssin lopputentti on 28.9. ja Rooman Erasmus toivottaa minut tervetulleeksi 1.10. kello 11. Yliopisto sen sijaan toivottaa minut tervetulleeksi kirjautumaan vasta 8.10. eli ei tässä kiire varsinaisesti vaivaa. Siirrän omaisuuteni Perugiasta Roomaan 29.-30.9. ja etsin kiireesti itselleni kodin. Tässä on pieni ahdistus, mutta ei kai siinä touhussa voi mennä kuin rahat ja kunnia eli ei paljon mitään...

Muut esille tulleet asiat

-Naapurihuoneen täti on alkanut vetämään vessaa useimmiten. Äänekäs iltapäiväseksi uuden poikaystävän kanssa on noussut tuoreemaksi ongelmaksi.
-Joka päivä klo 5.55 aamulla tämän kadun puhdistaa joku pesuriauto ja herättää minut. Nykyään herään jo valmiiksi vähän ennen. Kovin täsmällistä.
-Yläkerran täti katsoo Mamma Mia -elokuvan keskimäärin 3,5 krt/vko.
-Tarkoittaako ilmastonmuutos sitä, että Skotlannin ilmasto on muuttanut Italiaan? Täällä sataa ja on sumuista.
-Matkustin minimetrolla. Ohjeissa kehotetaan varomaan koirankakkaa minimetrosta poistuttaessa ja mietin, että onkohan täälläkin lehtien yleisöosastot täynnä avautumista moisesta. Mutta niin, minimetro Hervantaankin!
-Siivouksen kulmakivi Italiassa on asioiden (liinavaatteet, pöytäliinat..) ravistelu ikkunasta. Olen tarkkailemalla muodostanut ohjeistuksen miten tämä toimii:
1)Ravista
2)Katso oliko kukaan alla
Lottovoittohan on kun on makuuhuoneen ikkuna jonkun toisen keittiön ikkunan alapuolella. Nimim. Miksi huoneeseeni sataa leivänmuruja?
-Olen tottunut meluun aika hyvin, mutta edelleen hämmennyn kun kuulen kuinka joku kadun toisella puolella vetää vessan tai kun en ole ihan varma käveleekö joku tässä asunnossa vai vain jossain lähistöllä...

On se iso! Voin kertoo.

Tein retken Roomaan menneenä lauantaina ja kävin tarkastamassa muutaman asunnon. Reissuni selkeytti kovasti kuvaa Roomasta ja sen lähiöistä, samoin kuin vuokra-asunnoista (huoneista). Niin se vain on, että rahalla saa ja Fiat Cinquecentolla pääsee (3km litralla). Ensimmäinen asunto jonka kävin katsomassa oli maan alla ja se oli kolmesta näkemästäni asunnosta viihtyisin... Ikkunat olivat katonrajassa ja siis niistä näkyi kaunis maisema kenkineen ja nilkkoineen. Asunnossa oli kaksi huonetta vuokrattavana, pienempi (450e/kk) ja isompi (550e/kk). Olin ilmaissut kiinnostukseni pienempää (halvempaa!) huonetta kohtaan. Se olikin oikein sievä, mutta ehkä hieman liian pieni, jos kaksi ihmistä huoneessa ei voi kääntyä vaan pitää peruuttaa ulos... Se niistä vieraista kotopuolesta. Isompi oli oikein viihtyisä, tosin en ole enää ihan varma oliko siinä ollenkaan ikkunaa. Toinen näkemäni asunto oli oikeastaan kokonainen talo, josta vuokrattiin huoneita ennemmin hostelli-/hotelliperiaatteella. Huoneeseen pääsee jonkun muun makuuhuoneen läpi ja emäntä esitteli hienon levitettävän sängyn, jota käytettäessä täytyy kyllä yöpöytä kantaa huoneesta ulos. Muita huonekaluja ei sitten ollutkaan, oma kylppäri olisi. Ei pyykinpesukonetta. Tästä ilosta saisi maksaa yhteensä 500e/kk kaikkine kuluineen. Viimeinen asunto oli 4:n hengen solu ja lähimpänä suomalaista solua. Huoneeseen mahtui sentään kirjoituspöytäkin, mutta se oli kuuma kuin sauna (helpottaisi kenties koti-ikävää?) ja vieressä kulki junarata. Hinta kuussa 480e. Meillä ei ole voittajaa.

Roomassa oli kuumaa ja kaoottista, hieman satoi vettäkin. Jalkoihin tuli rakkoja ja mustelmia kaikesta kävelemisestä (n.9km), mutta tulipahan käytyä. Ajelin myös hieman metrolla, söin pizzaa, hengasin baarissa ja vietin tunnin isoimmassa kirjakaupassa jonka olen koskaan nähnyt. Nyt tavallaan ymmärrän mistä alueilta oikeasti voin katsella asuntoja ilman järkyttävän kauan kestävää matkaa yliopistolle. Ja ennen kaikkea ja kaikesta huolimatta olen taas innokas menemään Roomaan, vaikka Perugia onkin aivan ihastuttava!

Terveisiä kaivosta! – elämäni turistina

Kuluneena viikonloppuna harrastimme vähän turistina olemista täällä Perugiassa. Italiassa riittää nähtävää ja ihmeteltävää niin sen vanhaakin vanhemissa, historiallisissa, monumenteissa samoin kuin tämän päivän elämässä ja hulinassa. Sunnuntain turistikierroksen (vain meidän muutaman opiskelijan, ei siis mikään ohjastettu kierros:) yllättävin kohde oli vanha etruskien rakentama kaivo jonka sisälle pääsee käymään. Vaatimattomat kaivon reunat maan päällä eivät luvanneet mitään ihmeellistä, mutta itse 36m syvä kaivo, jonka halkaisijakin oli metrejä (?) ja jonka kaikista seinistä lorista valui vettä oli mahtava(miten ne on sen tehnyt??). Samoin jaksan ihmetellä näiden valtavien ja yksityiskohtia täynnä olevien kirkkojen mahtavuutta. Myös arkeologinen museo oli vaikuttava, mutta ei näistä nyt sen enempää. En kuitenkaan osaisi kertoa niiden taiteesta tai historiasta mitään... Ostakaa siis matkaopas näitä varten :)

Tämän päivän Perugian mielenkiintoisista puolista haluaisin nyt mainita kaksi. Ensinnäkin, kuten jo mainitsinkin jossain aiemmin, korkeuserot täällä ovat melkoisia. Kaupunki tarjoaa liikkumista helpottamaan liukuportaita ja hissejä kaupungin sisällä. En ollut ymmärtänyt kuinka tarpeellisia nämä todella ovat ennen kuin sunnuntaina kierrokselta palatessamme tulimme näitä liukuportaita hyödyntäen takaisin vanhaan keskustaan. En tiedä monestako kymmenestä metristä nyt puhutaan, mutta huhhuh. Kyllähän sitä alamäkeä menee, mutta ylös tuleminen onkin sitten toinen juttu.

Toinen asia, joka saa minut hymyilemään aina kun kuulen haitarin äänen, on katusoittajat täällä. Kaunottaresta ja kulkurista tuttu kohtaus spagettia syövistä koirista tuli heti mieleeni kun kuulin moista soitantaa keskustassa. Eräs katusoittaja täällä kuitenkin soittaa vain Amelie-elokuvan soundtrackia uudelleen ja uudelleen. Sehän on oikein mukavaa kuultavaa illan hämärtyessä italialaisella aukiolla, suihkulähteen katveessa. Opaslehtinen opiskelijoille kuitenkin kertoo tässä olevan takana muutakin; kysyttäessä kyseiseltä katusoittajalta eikö hän koskaan kyllästy soittamaan näitä kappaleita aina ja uudelleen, hän kertoo, että ei. Sillä hän on se joka soittaa kappaleet myös kyseisessä elokuvassa... Ne taisivat olla niitä toisenlaisia aikoja Ranskassa Alessandrolle. Taidan heittää lantin seuraavan kerran kun näen (kuulen) häntä kiitoksena hyvästä musiikista ja hänen tarinastaan, joka jotenkin saa minut aina hyvälle tuulelle. Todistin kuitenkin myös katusoittajan elämän pimeää puolta, kun eräänä päivänä keskusaukiolla kaksi katusoittajaa riitelivät suureen ääneen ilmeisesti reviireistänsä (vrt. Gilmoren tytöt, ne ymmärtää jotka ymmärtää). Tämän opetus: Italiassa kannattaa ostaa paniini ja istahtaa ennemmin ulos piazzan reunalle syömään; koskaan ei tiedä millaisen shown saa kaupan päälle!

Maan tavoilla ja muiden tavoista

Taas olisi viikonloppu, päivät ovat hujahtaneet ohi nopeasti. Täällä on ollut jokin kylmä rintama muutaman päivän ja jokunen sadekuurokin on minut kastellut. Kielitaito on palautunut ja kohentunut mukavasti ja kaupunki alkaa olemaan tuttu.

Olen huomannut, että vaihtovuoteni kokemukset vaikuttavat selkeästi arkeeni täällä. Ruutiinit eivät ole samat kuin Suomessa vaan juurikin sellaiset kuin seitsemän vuotta sitten vaihtarina. Vai allekirjoittaako joku kanssani asuneista minun tapaavan pedata sänkyni joka aamu tuuletettuani petivaatteet ikkunalaudalla? Tai syövän hedelmän jokaisen aterian jälkeen? Tai lakaisevan keittiön lattian ja puhdistavan hellan aina sen jälkeen kun olen laittanut ruokaa? Tai yleensäkin minun laittavan ruokaa? Ei. Mutta Italiassa niin kuului tehdä, joten sen enempää sitä ajattelematta niin teen. Odotan mielenkiinnolla kauanko tämä häiriö kestää.

Toisessa kulttuurissa elämiseen ei juuri valmenneta meitä jotka lähtevät vaihtoon yliopistossa. Tämä on mielestäni ikävää, sillä vaihtarina olemisessa saattavat yllättää erinäiset asiat, joita ei osaa odottaa. Jos ei ole koskaan kuullut kulttuurishokista, ei välttämättä ymmärrä miksi yhtäkkiä vihaakin kaikkea sen iskiessä toisiin lujaakin. Mutta minä sain valmennukseni vuosia sitten, joten uskon olevani ihan hyvässä jamassa. Sen sijaan toivon nyt, että olisin käynyt jonkin International communicationskills -kurssin, sillä olen kohdannut sosiaalisen tilanteen, johon en osaa reagoida. Miten aikuisen (50+ v) naisen kanssa käydään englanniksi kunnioittavasti keskustelu aiheesta: Miksi et vedä vessaa? Miksi ripulisi kelluu pöntössä puoli päivää? Jos Sinä olet käynyt kurssin ja siellä käsiteltiin tämä osa-alue, otan mielelläni vastaan neuvoja.

Loppuun vielä runo puluista, joita täällä ei ole suinkaan yhtä paljon kuin monissa muissa Italian kaupungeissa, mutta joita olen nähnyt jo aivan kylliksi.

Puluja siellä, puluja täällä, puluja pizzanikin päällä.
Puluja maassa, puluja päässä, puluja joka säässä.
Täällä pulutkin kulkee junalla, en tiedä missä on paikka niiden munalla.
Kiitos pulu rakas, kun pääni päällä et laittanut kakaks!

Ciao ciao ja hyvää viikonloppua kaikille :)

Alkukankeutta – venytellen siitä selviää

Olen ollut nyt Italiassa viikon verran. Viikon aikana olen saanut jo sietää valtaisan annoksen epätietoisuutta (pienempinä annoksina toki kodittomuuteni päätyttyä). Miten mikäkin toimii, miten päin oikein kuuluu olla. Perugiassa olen eksynyt lähes päivittäin. Täällä on pikkuruisia kujia, ne menevät talojen ja muurien läpi ja koskaan ei voi tietää pääseekö jostain läpi vaikka suunta olisikin oikea. Opaskirjanen kuitenkin kehottaa eksyttäessä kulkemaan aina ylämäkeen jolloin lopulta päätyy keskustaan. Ja ylä- ja alamäkeä täällä riittää; ensimmäiset kolme päivää pohkeita ja akillesjänteitä särki aina illalla julmetusti, tasaista kohtaa en ole vielä nähnyt kuin pääkadulla.

Olen saanut myös tehdä taas pitkästä aikaa tuttavuutta kaasuhellan kanssa. Yhden hiiltyneen peukalonkynnen jälkeen olemme tulleet toimeen mainiosti. Edellisillä asukeilla (samoin ulkomaalaisia useat) ei ole kai ollut yhtä hyvä onni, suuressa osassa keittiövälineitä on jokin osa hiiltynyt tai sulanut... Kodinhoidollisissa asioissa ihmetyttää myös edelleen mihin ihmeessä täällä viedään roskat. Kuin rikollinen konsanaan hiivin tänään viemään roskapussin lähimpään roska-astiaan minkä näin kadulla. Soitto vuokranantajalle varmasti auttaisi tässä, mutta mitäs hauskaa siinä olisi? Myös lukot aiheuttavat päänvaivaa täällä. Perjaatteessa ne aukeavat myötäpäivään käännettäessä, mutta muutama ovi (esim.huoneeni) voidaan laittaa lukkoon molemmilta puolilta ovea, joten se kääntyy eri puolelta eri suuntaan. Tämän lisäksi täytyy avain saada juuri oikeaan syvyyteen, jotta se kääntyy oikeassa kohtaa. i <3 abloy.

Olen myös ihmetellyt kirkonkellojen soimista täysin satunnaisiin aikoihin. Ei tasalta, ei puolelta, vaan ihan vain joskus ja sitten taas joskus ei. Ehkä täällä messutaan pitkin päivää tai munkit luostarissa kutsutaan syömään vähän suurieleisemmin? Ja kirkonkellojahan täällä riittää, niinkuin kirkkojakin. Satunnaisista ovista kuului rukouksia sunnuntaina. Kelloissa on kutenkin kaunis ääni, joten mielestäni ne ovat ihan mukava lisä (toistaiseksi) muuhun hälinään tai hiljaiseen auringonnousuun.

Mutta kaikki siis oikein hyvin täällä, venytellen ne pohkeetkin tulivat kuntoon. Ja vaikka viikonloppuna luulinkin saippuakönttiä juustoksi (sitä oli irtomyynnissä, leikkasivat haluamasi kokoisen palan), en onneksi pyytänyt siitä maistiaista :D

Siellà on kotisi, missà on reppusi

Olen lòytànyt kodin. Nyt ymmàrràn miksi tànne voi tulla ilman asuntoa. Otin vaarin ulkomaalaisille jaetusta opaskirjasta (yksityiset ilmoitukset kai melkoinen viidakko ja en ole mikààn Tarzan) ja otin yhteyttà vuokravàlitystoimistoon saadakseni edes jonkun nurkan johon pààni kallistaa hieman edullisemmin kuin hostellissa. Ja nàin se siis Italiassa tehdààn: Soita vuokravàlitystoimistoon, mene kàskystà toimistolle, astu ulos toimistosta 45 min myòhemmin avaimet kàdessà, maksut maksettuna, vuokranantaja ja hànen vaimonsa tavattuna ja heidàn kaikkien lastenlastensa opiskelut, iàt ja harrastukset kirkkaana mielessà, asunto nàhtynà ja kuitit kàdessà. Lopputuloksena mukava huone rauhallisessa asunnossa (mità nyt kaikki melu kadulta kuuluu seinien làpi), jossa tàllà hetkellà lisàkseni asuu vain n.55v amerikkalainen nainen. Ja kaikki tàmà suotuisaan 21e hintaan. Kiitos!

Muuten olen tàssà tarkastellut kaupunkia ja etsinyt mukavia supermercatoja, leipàkauppoja, lihakauppoja ja juustokauppa on vielà hakusessa. Perjantaina olivat ensimmàiset luennot, kielikurssini tààllà Perugiassa kestàà siis syyskuun loppuun ja tàmàn jàlkeen minun pitàisi olla pàtevà opiskelemaan loppulukuvuosi italiaksi Roomassa. Italianopettajani (no yksi heistà) on melkoinen signora ja mietin useasti kolmen tunnin imperfekti-luennolla, ettà olisiko epàkohteliasta ottaa korvatulpat luennolle mukaan. Mutta ehkà kova ààni onkin opintojen àiti, eikà suinkaan kertaus.

Koditon, mutta onnellinen

Olen nyt tààllà Perugiassa, saavuin noin yhden aikaan kaksi tuntia myòhàssà. Olen omaksunut italialaisen elàmànmenon jo siis tosi hyvin, oikeastaan voisin siis ehkà lopettaa tàmàn kulttuurivaihdon tàhàn. Olin katsonut jonkun aikataulun vààrin (tai sitten vielà eilen se oli toisella tavalla) ja kun luulin saapuvani asemalle puoli tuntia aikaisemmin, saavuinkin 2min myòhemmin... Junasta tààllà ulos tullessani tapasin kuitenkin tsekkilàisen tytòn, joka oli myòs tulossa tàlle kurssille ja yhdessà lòysimme yliopistolle ilmoittautumaan. Huomenna aamulla menemme molemmat mattimyòhàiset tekemààn sen kokeen, joka olisi ollut tànààn. Niente problema! Kyseinen tsekkityttò oli varannut paikan yhdestà hostellista ja minàkin sitten suunnistin sinne katsomaan olisiko vapaita paikkoja ja otin sàngyn kahdeksi yòksi. Yleensà muutamassa pàivàssà kuulemma lòytàà kàmpàn. Se hostelli on tosi kiva, siisti ja rauhallinen, tajusin jonkun ajan kuluttua, ettà olin katsellut sità kyllà netissà joskus. Ja yò maksaa siis 15euroa ja setti lakanoita 2euroa, aika jees ensiapu. Viime yòn olin tosiaan vaan jossain satunnaisessa hotellissa, jolla oli ovi auki Firenzessà. Yhden hengen huone 40euroa, ihanan kulahtanut meininki, mutta ihan siistià.

Tààllà on tosi làmmintà, sillain mukavasti, vielà ei ole kuumakuuma ollut. Mun rinkka (ex-avovaimon oikeasti) on aika painava, ja tàynnà. Joudun ehkà ostaan kassin tai matkalaukun sillà en usko, ettà kun sen kerran purkaa, niità tavaroita saisi takaisin... Mutta heràtàn tosi paljon kai sympatiaa ton hullun kuormani kanssa ja sain apua junassa rinkan nostamiseen (ja laskemiseen). Musta tàà on nyt tosi hyvà tapa tutustua paikallisiin...nàyttàà sààlittàvàltà :)

Junalla matkustaminen oli muuten tosi nastaa. En muistanut, kuinka paljon tààllà on korkeuseroja ja nyppylòità. Tosi hienot maisemat oli ja ei kyllàstyttànyt vaikka eilisen ja tàmàn pàivàn aikana istuin junassa tai asemilla monta tuntia molempina. Niin, paitsi jollain Milano - Bologna - Firenze matkalla oli ihan hullun pitkià pàtkià tunnelia (onko siinà nyt sitten vuoristoa vai màkistòà vai mità?) ja alkoi oikeen ahdistaan, kun ei ne meinannut loppua ollenkaan. Vàlillà vàlàhti vàhàn, kun vaihdettiin vuorta (?) ja korvat ehti aukeamaan ja sitten taas oltiin pimeàssà.

Toto, I've a feeling we're not in Kyrò any more...